Michael Crichtonin Herrasmiesryöstäjä

Julkaistu Päiväkävelyllä lauantaina 27. kesäkuuta 2015

Michael Crichtonin Herrasmiesryöstäjä (The Great Train Robbery) vuodelta 1975 on merkillinen kirja. Periaatteessa se kertoo dokumentinomaisesti vuonna 1855 tapahtuneesa junaryöstöstä. Elettiin Krimin sodan aikaa ja junassa kuljetettiin Krimillä olevien sotilaiden palkkarahat - kultaharkkoina.

Itse ryöstön kuvaus on lyhyt, sillä kirja keskittyy edeltäviin, hyvin huolellisiin valmisteluihin. Rikoksen aivot, herrasmies Edward Pierce saa kuitenkin todeta, että hyvin suunniteltu on vasta puoliksi tehty. Yllättävät takapakit sotkevat ja muuttavat suunnitelmia jopa ryöstöpäivänä. Nopeat ratkaisut ja kyky improvisoida tuottavat kuitenkin tuloksen: kultaharkot saadaan ryöstetyksi.

Tarina jatkuu vielä ryöstön jälkeen, mutta enpä kerro kaikkia.

Tarinan lisäksi kirjassa on runsaasti (melkein enmmän kuin itse tarinaa) viktoriaanisen englannin kuvausta. Crichtonin tavoitteena on saada lukija ymmärtämään aikakauden tapoja, ajattelua ja maailmankuvaa. Uskon, että Crichtonin antama kuva naisen asemasta, koiratappeluista, kaksinaismoraalista, tekopyhyydestä, prostituutiosta, rikollisuudesta, vankiloista ja oikeuslaitoksesta vastaa nykyisinkin tutkimuksen antamaa kuvaa viktriaanisesta englannista.

Minua nämä historialliset kuvaukset kiinnostivat enemmän kuin itse tarina, varsinkin kun tarinan lopputulokseen viitataan alusta lähtien. Onneksi Crichon oli malttanut jättää yhden yllätyksen kirjan loppuun.

Michael Crichton on ohjannut samannimisen elokuvan, jossa hän on ollut myös käsikirjoittajana ja joka pohjautuu tähän kirjaan.

Ai miksikö luin kirjan, vaikka se ei maailman sadanneksi paras ollutkaan? Koska Michael Crichton on kirjoittanut kirjat Dinosauruspuisto ja Kadonnut maailma. Ne ovat huomattavasti Herrasmiesryöstäjää parempia kirjoja kriittisyydessään, absurdiudessaan ja tietenkin, koska niissä on dinosauruksia.

Keskiviikon iloksi C

Julkaistu Päiväkävelyllä keskiviikkona 2. maaliskuuta 2011

Otin hyllyllisestä C-kirjoja kaksi kuvaa.

Ja minähän en sitten ole keräilijä! Enkä minä lue dekkareita! Muuten vain C-kirjoista suurimman osan on kirjoittanut Agatha Christie.

Näin kesällä/syyskesällä 2008 tv:stä ohjelman Agatha Christien koodi. Innostuin ohjelmasta niin, että päätin lukea kaikki Christiet – ja hankkia ne itselleni. Nyt niitä on nelisenkymmentä eli noin puolet. Jotkut ovat olleet loistavaa kirjallisuutta kuten esim. Eikä yksikään pelastunut, Syyttömyyden taakka ja Ikiyö. Floppeja ei juurikaan ole ollut joukossa, tosin Vaarallinen talo ei minua sytyttänyt.

Christiet ovat ilmestymisjärjestyksessä. Ensimmäisenä komeilee Stylesin tapaus, joka on ensimmäinen Agatha Christien julkaisema dekkari ja Hercule Poirotin ensiesiintyminen. Esirippu on viimeinen Poirot ja Neiti Marplen viimeinen juttu on nimensä mukainen.

Ceen aloittaa kuitenkin Julia Cameronin Tie luovuuteen. Romaanien joukkoon eksynyt vai tahallaan siihen laitettu? Vaihtoehto C on tässäkin tapauksessa oikea. Kirja on siinä ainoassa paikassa, johon sille on aikoinaan löytynyt tilaa. Tie luovuuteen –kirjasta olen kirjoittanut pari kertaa ja se on suuri vaikuttaja matkalla itseeni.

Coletten Vilja oraalla kertoo nuoren miehen ja ”kypsän” naisen eroottisesta rakkaudesta. Sain sen 15-vuotislahjaksi sisareltani. Luulen, että hän ei ollut lukenut kirjaa etukäteen. Joseph Conradinin Anarkisti on ollut hyllyssä parisen vuotta enkä vieläkään ole löytänyt aikaa sen lukemiseen.

Dinosauruksia olen rakastanut lapsesta lähtien. Michael Chrichtonin Dinosauruspuiston ja Kadonneen maailman aion lukea vielä monta kertaa uudestaan. Kirjat ovat parempia kuin elokuvat, joista pidän myös todella paljon.

Michael Cunninghamin romaaneista jäljellä on enää Samaa sukua. Pidin kovasti Kodista maailman laidalla, joten annoin sen pois. Joskus en itsekään ymmärrä omaa logiikkaani.

Viimeinen C, James Oliver Curwoodin Lumikenttien laki, ei taida olla minun. Omistustekstin mukaan sen on antanut Tuulikki-tädilleni muistoksi Alavudelta vuonna 1957 äitini yhdessä vanhimman, vuonna 1957 syntyneen, tyttärensä kanssa. Erittäin romanttinen seikkailukertomus sijoittuu Kanadan erämaihin turkismetsästäjien aikaan. Kiehtova ja ihana tarina, joka saa kaipaamaan lumisia erämaita ja rakkautta. Kai se on silti palautettava sisarelleni, jolta olen sen lainannut.

Eskapismia

Julkaistu Päiväkävelyllä keskiviikkona 21. lokakuuta 2009

Eskapismi viihteen muodossa on vienyt aikani parin viikon ajan. Ensin luin Michael Crichtonin Dinosauruspuiston, joka on jännittävämpi kuin elokuvaversio Jurassic Park. Nautin suuresti seikkailusta dinosaurusten kanssa. En voinut vastustaa kiusausta jatkaa eskapismiretkeäni dinosaurusten kanssa, joten Dinosauruspuiston jälkeen aloitin lukemaan Crichtonin Kadonnutta maailmaa. Jatko-osa ei ollut yhtä toimiva suorastaan tylsien tieteen kehitystä ja sitä pilkkaavien saarnojen vuoksi. Aivan kuin Crichton olisi halunnut sanoutua irti maailmasta, jossa hän eli. Dinosauruspuistossa saarnattiin myös, mutta hienovaraisemmin, paremmin tarinaan upottaen.

Kirjana tai leffana - kumpikin käy

Dinosaurukset eivät riittäneet eskapismin tarvettani tyydyttämään. Yliluonnollinen elementti puuttui. Sen sain Supernaturalista, jonka ensimmäisen ja toisen tuotantokauden ostin viime viikolla. Katsoin yksin ensimmäiset kymmenen osaa. Pelkäsin, jännitin ja osan katsoin peiton kulman takaa. Ilmeisesti olin aloittanut Supernaturalin katsomisen tv:stä vasta toisesta tuotantokaudesta, sillä en ollut nähnyt jaksoja aikaisemmin.

Tein saman tempun kuin äitini, joka pyysi sisareni ja minut katsomaan kanssaan pelottavaa kauhuelokuvaa hirvittävästä kummitushevosesta. Elokuvan jälkeen kesti pitkään ennen kuin pystyin liikkumaan ulkona pimeällä niin etten pelännyt hevosen hyökkäävän kimppuuni. Asuimme vielä Niinimaalla, jossa pimeyttä riitti öiseen aikaan ainoastaan tähtien ja täydenkuun tarjotessa valoa. Pyysin tyttäreni seurakseni katsomaan Supernaturalia. Kummallista oli, että Supernaturalin jaksot muuttuivat heti vähemmän pelottaviksi ja huumorin osuus kasvoi katsoessani sitä tyttäreni kanssa. 

Family business

Supernatural on outo sarja ja pidän siitä kovasti sen vuoksi. Ei mitään tekemistä arjen eikä todellisuuden kanssa. Oivallista katsottavaa eskapismin tarpeeseen.