Huhtikuussa luetut

Julkaistu Päiväkävelyllä lauantaina 3. toukokuuta 2014

Kummallista, miten vaikeaa on muistaa, mitä huhtikuussa luin. Joskus päätin, että otan kuvan jokaisesta lukemastani kirjasta, jotta muistaisin, mutta enpä ole sitä viime aikoina tehnyt.

Mika Waltari: Mikael Karvajalka

Muistan kuitenkin, että sain huhtikuun alkupuolella luettua Mika Waltarin Mikael Karvajalan. Tämä oli kolmas kerta, kun olin Mikael Karvajalan matkassa. Edellisestä lukukerrasta on lähes 24 vuotta. Muistin kirjasta jotain ja senkin enimmäkseen väärin. Yllätyin, kuinka synkkä, raaka ja julma vuonna 1948 ilmestynyt Mikael Karvajalka on. Tukholman verilöyly marraskuussa 1520, noitaoikeudenkäynti, talonpoikaissodat Saksassa ja Rooman hävitys osoittivat vääjämättömästi, kuinka pettynyt Waltari oli ihmisen kykyyn olla hyvä.

Itse Mikael Karvajalka ajelehti tilanteesta toiseen ajopuun lailla kokemattomuuttaan, nuoruuttaan ja hölmöyttään. Anttia Mikael pitää tyhmänä ja yksinkertaisena ja kohtelee siksi tätä yliolkaisesti ja välinpitämättömästi. Barbaraa Mikael rakastaa, mutta tajuaa myöhemmin olleensa lumouksen vallassa. (Mikä typerys, rakkaus on lumousta, ei sen ymmärtämiseksi tarvita noitaoikeudenkäyntiä). Vilpittömimmin Mikael rakastaa koiraansa.

En mennyt kirjastoon lainaamaan jatko-osaa Mikael Hakim, jonka olen lukenut ainakin kerran aikaisemmin. Minulla oli kiire lukea kirjahyllyni uudet Agatha Christiet.

Agatha Christie ja salaliitot

Salaperäisestä matkustajasta kirjoitin aikasemmin. Sen lisäksi luin Kohtalon portin, Määränpää tuntemattoman ja Poirotin lyhyet jutut. Minulla ei ole tapana lukea kirjoista etukäteen mitään. Haluan yllättyä, ottaa kirjan vastaan suoraan ilman ennakkokäsityksiä.

Salaperäinen matkustaja (1970, suom. 1989), Määränpää tuntematon (1954, suom. 1986) ja Kohtalon portti (1973, suom. 1983) eivät oikeastaan ole dekkareita vaan thrillereitä, joissa pahuutta edustaa maailmanvaltaan pyrkivä ja tapahtumia ohjaileva salaliitto. Kohtalon portti on lähimpänä dekkaria ja näistä kevyin. Siinä Tommy ja Tuppence ratkovat tyylillään, mitä tapahtui kauan sitten talossa, jonka he olivat ostaneet eläkepäivinään.

Kohtalon portissa on joitakin samoja henkilöitä kuin Salaperäisessä matkustajassa. Tämä hämmensi minua. Tuntui kuin Christie olisi halunnut vakuuttaa lukijansa pahojen salaliittojen olemassaolosta. Ei vakuuttanut minua.

Poirotin lyhyet jutut (1945, suom. 1995) olivat liian lyhyitä .Nopeasti kerrottuja tarinoita, jotka eivät jääneet mieleen. Sitäpaitsi, minulla oli taas kiire tarttua seuraavaan kirjaan.

Olin lukenut Ruusun nimi -blogista innostavan jutun Anna Gavaldan kirjasta Kimpassa. Viimeiset sivut ja sanat luin vappaupäivänä, mutta kai sen voi laskea huhtikuussa luetuksi. Kimpassa on lämminhenkinen kirja Philibertistä, Camillesta, Franckistä ja Paulettesta, jotka asuvat Philibertin aristokraattisuvun omistamassa asunnossa.

Anna Gavalda: Kimpassa

Toukokuussa on tarkoitus lukea lisää Christietä. Fred Vargasin Ei takkaa, ei tupaa on myös listalla. Lisäksi aion tutustua itselleni uuteen kirjailijaan Peter Straubiin.

Salaperäinen matkustaja

Julkaistu Päiväkävelyllä keskiviikkona 9. huhtikuuta 2014

Agatha Christien Passenger to Frankfurt julkaistiin vuonna 1970. Se oli 80-vuotiaan kirjailijan 80. teos. Suomennettuna teos sai nimen Salaperäinen matkustaja (suom. Anna-Liisa Laine).

Kuvittelin kirjan olevan dekkari. Mutta ei Salaperäinen matkustaja ole dekkari. Jostain luin että se on fantasiaromaani, mutta en sitä siksikään lukisi.

Christie on siirtänyt kirjoittamisajankohdan levottomuudet teokseen liioitellen ja luoden rinnakkaistodellisuuden. Nuorison mellakat ja mielenosoitukset ovat välkivaltaisia, aseiden käyttö on sumeilematonta. Euroopan lentokentät on tuhottu. Vallanpitäjät suunnittelevat jopa ydinaseiden käyttöä nuorisoa vastaan. Eikä Hitler kuollut bunkkerissa vaan Etelä-Amerikassa.

Salaperäinen matkustaja alkaa hyvin. Frankfurtin lentokentällä diplomaatti Sir Stafford Nyen viereen istahtaa nuori nainen, joka sanoo: "Haluan lainata viittanne, haluan passinne. Henkeni on vaarassa".

Kokonaisuus on kuitenkin hyvin sekava. Salaperäisessä matkustajassa on salaliitto, Wagnerin musiikki, nuori Siegfried ja nokkahuilu, ylenpalttiset, suunnattomat rikkaudet ja rikkaiden seurapiirit. Henkilöt jäävät vieraiksi. Vain yksi henkilö nousee ylitse muiden, sir Staffordin Matilda-täti. Hän toteaa kirjan alkupuolella poliitikoista näin:

"Poliitikoilla ei ole aikaa katsella sitä maailmaa, jossa he elävät. He näkevät sen maan jossa he asuvat ja näkevät sen yhtena suunnattoman suurena vaalipuhujankorokkeena. Se riittää nykyisin innostamaan heitä pukeutumaan sotisopaan. He tekevät sellaista  minkä he vilpittömästi uskovat parantavan tilannetta ja yllättyvät kun asiat eivät paranekaan koska he ovat puuttuneet vääriin asioihin. Eikä voi olla tulematta siihen lopputulokseen että poliitikot luulevat että heillä on jonkinlainen jumalallinen oikeus kertoa valheita hyvässä tarkoituksessa."

Terävä huomio!

En saanut otetta kirjaan. Se ei vastannut odotuksiani, en tunnistanut siitä Agatha Christien maagista taituruutta.Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö joskus lukisi kirjaa uudestaan.