Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit
torstai 20. syyskuuta 2018
Risaksi luetut
Valokuvausprojektini edetessä vastaani on tullut rikkinäisiä kirjoja, loppuun asti luettuja. Joissakin kirjoissa osa sivuista on irti tai jopa kadonnut. Käytössä kuluneiden kirjojen tilalle en ole ostanut uutta kirjaa kuin kahdessa tapauksessa.
Jouluna 1969 sain isältä ja äidiltä joululahjaksi Kuin surmaisi satakielen. Irti lähteneet sivut haittasivat lukemista niin paljon, että ostin uuden painoksen pari vuotta sitten.
Jouluna 1970 sain äidiltä joululahjaksi mainion kirjan Tusinoittain halvemmalla. Tämän kirjan luin noin miljoona kertaa.
Uuden painoksin ostin kymmenisen vuotta sitten huomattuani, että viimeiset sivut puuttuvat. Pitäähän ne olla, jos vaikka vielä joskus lukisin kirjan uudestaan.
Uuteen painokseen liittyy nimittäin ongelma. Toisenlaiset kannet, erilainen paperi ja uuden kirjan jäykkyys tekevät siitä oudon, vieraan. Ei tämä olekaan se kirja, jota olen rakastanut ja jonka osaan miltei ulkoa.
Neiti Marple Nemesiksenä
Pidän Neiti Marplesta. Hänen hassahtaneesta olemuksestaan ja terävästä, loogisesta älystään. Pidän siitä ulkoisen ja sisäisen olemuksen välisestä ristiriidasta, jota neiti Marple taitavasti hyödyntää selvittäessään murhia.
Usein ajattelen, että Agatha Christien neiti Marple-dekkarit ovat parasta, mitä hän on kirjoittanut. Näistä Lomahotellin murhat (Caribbean Mystery, 1964) on yksi suosikeistani. Syy sihen on mm. tämä kohtaus:
"Minä tässä vain olen", neiti Marple virkkoi. "Tai ehkä minun pitäisi käyttää hieman voimakkaampaa sanaa. Ellen erehdy, kreikkalaiset nimittivät sellaista henkilöä Nemesikseksi, oikeutta valvovaksi jumalattareksi."
Nemesiksellä oli yllään yöasu ja aamutakki, jalassaan tohvelit ja päässään vaaleanpunainen villahuivi.
Yövaatteissaan herra Rafielia herätellyt neiti Marple teki herra Rafieliin suuren vaikutuksen, "Jospa tietäisitte, miltä te näytitte tuona yönä päässänne tuo pörröinen vaaleanpunainen villahuivi, kun seisoitte siinä ja sanoitte olevanne Nemesis."
Agatha Christie jatkoi Nemesis-teemalla kirjassa Neiti Marple koston jumalalttarena (Nemesis, 1971). Siinä herra Rafiel määrää testamentissaan neiti Marplelle 20 000 puntaa sillä edellytyksellä, että neiti Marple vielä kerran toimisi Nemesiksenä.
Tosin herra Rafiel ei sano suoraan, mitä haluaa neiti Marplen tekevän. Rikos on toki ratkaistava, mutta mikä rikos? Herra Rafielin luottamus neiti Marplen kykyihin oli ollut niin suuri, että hän oli ennen kuolemaansa varannut neiti Marplelle paikan Ison-Britannian Kuuluisia Taloja ja Puutarhoja -kiertomatkalle.
Hämmentyneenä neiti Marple tarttuu tehtävään. Hän havainnoi, keskustelee ja tekee muistiinpanoja. Silti kirjaa pitkään kuvaava virke löytyy sivulta 62: "Surullisesti hänelle valkeni ettei mikään ollut ratkennut."
Kirjan nimi johtaa harhaan, sillä neiti Marple ei ole kirjassa koston jumalatar eikä hän hae kostoa. Neiti Marplen tehtävänä on toimia samanlaisena oikeutta valvovana jumalattarena kuin Lomahotellin murhissa, Hän ratkaisee vanhat ja uudet rikokset. Oikeus toteutuu ja vääryys korjataan.
Kirjan lopussa asiaa seuranneet henkilöt luonnehtivat neiti Marplea seuraavasti:
"Niin lempeä - ja niin häikäilemätön,"
"Pelottavin nainen mitä olen tavannut."
Sellaisia jumalattaret saattavat olla.
Risto Isomäki: Con rit
"On niin ihanaa lukea kirjaa myyttisestä eläimestä", totesin siinä vaiheessa kun olin lukenut puolet kirjasta.
Con rit on merikäärme, valtavan kokoinen merilohikäärme. Kirjan päähenkilö Martti Ritola uskoo, että con rit, leviathan, quetzalcoatl, kukulkan, nyan, naga, waterhorse ja meerhorse ovat saman lajin nimityksiä eri puolilla maailmaa. Con rit on tunnettu tarinoista, ikivanhoista lakiteksteistä ja lehtileikkeistä, mutta konkreettisia todisteita siitä ei ole. Siksi con ritiä kutsutaan kirjassa myös kryptidiksi eli tuntemattomaksi eläimeksi. Kryptidit ovat Isomäen mukaan etupäässä tarueläimiä, mutta jotkut voivat olla olemassa oikeasti.
Kun Ritola saa vietnamilaiselta ystävältään Hoalta viestin, jonka mukaan con ritin raato oli löytynyt eräältä Ha Long Bayn saarelta, hänelle tulee pakkomielteenomainen halu päästä tutkimaan con ritin raatoa. Matkan ja tutkimusretken rahoittajaksi Ritola pyytää nuoruuden rakastettuaan Camilla Norrstrandia,
Ekologisuus onkin yksi hyvä syy lukea Con rit. Toinen hyvä syy on Isomäen erittäin visuaalinen teksti, jota lukiessa tuntee katsovansa elokuvaa. Niin ja tietenkin myyttinen con rit.
Kuninkaallinen kesäkuu
Kesäkuussa luin pelkästään Stephen Kingiä. Sen siitä saa, kun alkaa lukea kirjasarjaa. Ja siitä, että heti ei ole saatavilla sarjan seuraavaa osaa.
Stephen Kingin Callan sudet -kirjan lukemiseen kului enemmän aikaa kuin olin kuvitellut. Jostain syystä se ei imaissutkaan mukaansa niin tenhoavasti kuin aikaisemmat Musta torni -sarjan teokset.
Callan sudet (The Dark Tower V: Wolves of the Calla, 2003) on tarinaltaan tuttu. Urheat ritarit, samurait tai lännenmiehet saavat kylän/kaupungin asukkailta pyynnön: "Pelastakaa meidät pahalta!" Callan sudet -kirjassa Rolandin ka-tet saa Calla Bryn Sturgisin asukkailta pyynnön pelastaa kyläläisten lapset susilta. Kylässä syntyvät lapset ovat aina kaksosia. Kerran sukupolvessa kylään hyökkäävät sudet vievät toisen kaksosista. Ryöstetyt lapset palautetaan takaisin sen jälkeen, kun sudet eivät niitä enää tarvitse. Palautetut lapset ovat rontteja.
Rolandin, Eddien, Susannan ja ja Jaken sekä Oi-mäyriäisen ka-tet saa Callan susissa yhden jäsenen lisää. Isä Callahan on entisessä elämässään ollut vampyyrintappaja, alkoholisti ja pappi. Hän on matkaillut maailmojen välillä ja nähnyt useita versioita Yhdysvalloista. Callan Bryn Sturgisiin hän päätyi mukanaan pahansuopa Musta Kolmetoista.
Lasten pelastamisen lisäksi Rolandin ka-tetiä työllistää erään tyhjän tontin ostaminen New Yorkissa.
Olisin toki voinut kahden Musta Torni -sarjan osan väliin lukea muutakin kuin Kingiä, mutta oikeastaan halusin vain saada Tulisilmän luettua alta pois. Muistan kun äitini luki Stephen Kingiä. Tulisilmä (Firestarter, 1980) oli yksi häneen vaikutuksen tehneistä Kingin kirjoista, vaikkakin Carrie taisi olla hänen suosikkinsa.
Jostain syystä minun oli vaikea päästä Tulisilmän sisään. Kerronta oli kirjan alussa ohutta, kuin sellaisten asioiden selostamista, jotka lukijan on syytä tietää. Ne olisi voinut kertoa paremmin! Andy (isä) ja Charlien (tytär) paniikinomainen pako, tuuppaukset ja lähes mielipuoliset tutkijat ja agentit eivät minua heti sytyttäneet. Vasta siinä vaiheessa kun Irv Manders ottaa Andyn ja Charlien autonsa kyytiin Tulisilmä todella alkaa.
Charlien valloilleen päässeet pyrokineettiset kyvyt aiheuttavat suurta tuhoa Mandersin tilalla. Andy ja Charlie pääsevät vielä kerran pakoon Verstaan väeltä. Verstaan agentit saavat lopulta Andyn ja Charlien kiinni. Tarinassa alkaa tavallaan toinen osa, joka kuvaa Andya ja Charliea Verstaan vankeina.
Susannan laulu (The Dark Tower VI: Song of Susannah) jatkuu suoraan siitä, mihin Callan sudet päättyi. Susannan laulu on Musta torni -sarjan toiseksi viimeinen osa. Toivon ettei sarjan viimeinen osa ole niin täynnä kauhua kuten Susannan laulu on.
Yksi Musta Torni -sarjan kantavista teemoista on tarinoiden henkilöhahmojen todellisuus/epätodellisuus. Sarjan henkilöt joutuvat pohtimaan, onko heitä oikeasti olemassa. Isä Callahan saa Callan sudet -kirjassa lukea oman tarinansa Painajainen (Salem's Lot, 1975) -kirjasta. Susannan laulussa tämä viedään pidemmälle, kun yhdeksi henkilöhahmoksi ilmaantyy kirjailija nimeltä Stephen King, jonka kuolinilmoitukseen kirja päättyy.
En nauttinut Susannan laulusta. Ka-tet, kohtalon yhdistämät ihmiset ja tässä tapauksessa myös Oi-mäyriäinen, on ollut Musta torni -sarjan oivaltavimpia käsitteitä. Se teki minuun vaikutuksen heti ja otin sen välittömästi käyttööni. Ka-tetin henkinen hajoaminen alkoi Callan susissa. Susannan laulussa se muuttuu myös fyysiseksi: Rolandin ka-tet ei toimi yhdessä, ei edes samassa ajassa.
Pariin otteeseen kirjassa selitetään, kuinka Susannan/Mian raskaus sai alkunsa. Eikä se riitä, niin epäuskottavasta jutusta on kyse. Selviää sekin, ettei paholainen ole lapsen isä. No se olisikin ollut liikaa! Susannan/Mian synnytys käynnistyy Susannan laulussa hyvin demonisessa ja kammottavassa ympäristössä. Miten vaan tuleekin Rosemaryn painajainen mieleen!
Susannan laulua lukiessani minun oli usein ikavaä Musta torni -sarjan neljää ensimmäistä osaa.
Heinäkuussa aion lukea muutakin kuin Kingiä. Tai ei ehkä Kingiä lainkaan!
Toukokuussa luetut kirjat
Toukokuussa ehdin lukea vain kolme kirjaa. Luin kyllä tapani mukaan päivittäin, mutta en ehtinyt lukea aloittamaani yli 800-sivuista kirjaa ennen toukokuun päättymistä.
Ensimmäinen toukokuussa lukemani kirja oli Stephen Kingin Musta torni -sarjaan osa 4,5 Tuulen avain.
Tuulen avain sijoittuu sarjassa kirjojen Joutomaa ja Callan sudet väliin. Tuulen avain on perin merkillinen kirja sisäkkäisten tarinoiden vuoksi. Alkuasetelmassa Ronald, Eddie, Susanna ja Jake sekä Oi-mäyriäinen asettuvat vankkarakenteiseen taloon suojaan jäätävältä vihurilta. Ajan kuluksi Ronald alkaa kertoa tarinaa, jossa hän kertoo tarinan nimeltä Tuulen avain. Tarina Tuulen avain oli todella hieno ja itse asiassa valmisteli ainakin minua Callan sudet -osaa varten.
Richard Adamsin Ruohometsän kansa oli ihastuttava kirja villikaneista. Urheudesta, viisaudesta, näkemisestä ja rohkeudesta tehdä asioita toisin kuin aina ennen.
Kirjan lukiessani ihmettelin, miten vasta nyt luen tätä kirjaa, joka kansitekstin mukaan valloitti koko maailman. Minut Ruohometsän kansa valloitti myös! Lemmikkilokki! Morsiamenryöstö!
Kolmannessa toukokuussa lukemassani kirjassa matkustin Shetlandin saarille. Toki syy lukea Ann Cleevesin Musta kuin yö oli sarjassa Shetlandinsaarten murhat, jonka YLE1 näyttää kesän aikana uusintana.
Musta kuin yö on synkkä kirja. Siksi halusin kuvata sen värikkäässä taustassa. Olin nähnyt kirjaan perustuvan jakson ja autuaasti unohtanut kaiken. Hämärien muistikuvien perusteella veikkasin murhaajaksi väärää henkilöä.
Salaperäiset rukiinjyvät ja Viiden pennin laulu
Agatha Christie upotti kirjoihinsa lastenloruja ja sitaatteja mm. Shakespearen näytelmistä. Hänen teostensa nimetkin ovat toisinaan lastenloruista, kuten esim. Viisi pientä possua (Five little pigs) tai kirjallisuussitaatista, kuten esim. Tuijottava katse (The mirror crack'd from side to side).
Agatha Christien dekkarissa Salaperäiset rukiinjyvät murhataan kolme ihmistä lyhyen ajan sisällä. Herra Rex Fortescue toimistossaan, vaimonsa Adele Fortescue kello viiden teellä olohuoneessaan ja heidän nuorempi sisäkkönsä Gladys Martin ripustaessaan pyykkiä.
Tarkastaja Neeleä hämmentävät tapaukseen liittyvät omituiset yksityiskohdat. Herra Fortescuen takin tasku oli täynnä rukiinjyviä. Gladysin nenä oli puristettu pyykkipojalla. Piirakan täyte oli vaihdettu kuolleisiin rastaisiin.
Neiti Marplen mieleen murhat tuovat lastenlorun ja hän huomauttaa olevansa Hanhiemon kasvattama. "Ajattelin tietysti lastenlorua. Kuningas konttorissaan, kuningatar vierashuoneessa ja tyttö vaatteita levittämässä," toteaa neit Marple.
Salaperäisissä rukiinjyvissä loru menee näin:
Viidestä pennistä laulun laulan, taskuntäydestä ruista.
Viisitoista rastasta piirakkaan pantiin linnanpihan puista.
Syömään kun sitten ryhdyttiin, ne alkoivat lauleskella.
Eikös ollut sukkela herkku kuninkaan lautasella?
Konttorissaan kuningas rahojaan laski ja huoli.
Vierashuoneessa kuningatar hunajaa leivälle vuoli.
Pikkupiika se tarhaan meni vaatteita levittelemään.
Silloin tuli se pikkuinen lintu ja nokkasi häntä nenään.
Olin utelias ja hain hyllystäni Hanhiemon iloisen lippaan. Siinä Kirsi Kunnas riimittelee Killingin laulun näin:
Tää laulu maksaa killingin
ja kapallisen ruista.
Kaksikymmentäneljä rastasta
linnanpihan puista
kuninkaan kaakkuun leivottiin.
Ne lauloi herkkusuista,
ne mustat linnut lauloi niin,
kun kakku avattiin.
Ja kuningas laski rahojaan
ja oli huolissaan.
Ja kuningatar hunajaa
maisteli nojatuolissaan.
Ja piika takapihalla
pyykkinsä koriin koppasi,
ja silloin rastas viimeinen
häneltä nenän noppasi.
Murhat eivät ratkea lorun avulla, mutta se auttaa neiti Marplea jäsentämään tehtyjä murhia. Ja murhaajalle - loru on vain kiva kulissi.
Salaperäiset rukiinjyvät (A pocket full of rye, 1953). Suomentanut Eila Pennanen.
Melkein kaikki Christiet
Syyskuu on ollut Agatha Christie -kokoelmalleni ihanaa aikaa.
Lomalta töihin palattauani kollegani - Christie-hovihankkijani - kertoi saaneensa minulle Kirstun arvoituksen. Jopa niin, että sain valita kovakantisen ja pokkarin välillä. Päätin ostaa ne molemmat.
Ja tänään sain syntymäpäivälahjaksi Salomonin tuomion. Sopivasti, sillä Kirstun arvoituksen olen jo lukenut ja viime yönä luin loppuun Poirotin varhaiset jutut.
Näiden kolmen jälkeen Agatha Christie kokolemastani puuttuvat enää nämä kolme kirjaa:
- Herra Quin esittäytyy : 12 rikoskertomusta
- Puolustuksella on puheenvuoro
- Toinen kutsu : seitsemän kertomusta
sunnuntai 27. syyskuuta 2015
Stephen Kingin Tukikohta
Julkaistu Päiväkävelyllä lauantaina 29. elokuuta 2015
Stephen Kingin Tukikohtaa lukiessani odotin kovasti sitä hetkeä, jolloin saan alkaa kirjoittamaan kirjasta. Nyt kirjan lukemisesta on kulunut kaksi päivää ja edelleen tuntuu vaikealta kertoa kirjasta. Ensinnäkin Tukikohta on hyvin laaja romaani, 1344 sivua. Toiseksi nautin kirjasta paljon. Haluaisin kertoa kirjasta kaiken, mutta eihän niin voi tehdä. Yritän silti sanoa jotain.
Tappava virus Stephen Kingin Tukikohdan lähtökohtana on dystopialle klassinen.
Tietokoneohjelmassa oli virhe. Armeijan biolaboratoriossa karkaa erittäin muuntautumiskykyiseksi ja tarttuvaksi muokattu virus. Tietokoneohjelmalta menee noin puoli minuuutia viruksen karkaamisesta siihen kun laboratorio suljetaan ja eristetään. Puoli minuuttia kuitenkin riittää ja virus pääsee leviämään laboratorion ulkopuolelle.
Viranomaiset salaavat tapahtuman. Mediaa estetään kuoleman uhalla kertomasta tapahtumeesta. Kun sairastuneiden ja kuolleiden määrä kasvaa, uutisissa luvataan vastalääkkeen valmistuvan parin viikon sisällä. Sellaista ei tietenkään ole olemassa. Sairauden torjumiseksi ainoana lääkkeenä käytetään eristämistä. Armeija eristää kaupunkeja ja jokainen pakoon yrittävä tapetaan.
Kapteeni Tripsiksi nimetty virus alkaa normaalina flunssana eivätkä ihmiset pidä aivasteluaan ja yskimistään muuna. Jokainen sairastunut kuolee, USA (ja koko maailma) täyttyy kotiin, työpaikalle, autoon, junaan, kouluun, sairaalaan ym. kuolleista ihmisistä. Noin yksi prosentti väestöstä on kuitenkin immuuni virukselle.
Monet eloonjääneet lähtevät etsimään muita ihmisiä. Heidän matkansa saa myös toisen päämäärän unien kautta. Eloonjääneitä kiusaavat painajaiset, joissa pelottava, tumma ja kasvoton mies nostaa esiin heidän syvimmät pelkonsa. Painajaisten vastapainoksi osa heistä näkee unta äiti Abagailista, joka kutsuu heitä luokseen, ensin Polk Countyyn Nebraskassa ja myöhemmin Boulderiin Coloradossa. Samaan aikaan Randall Flagg houkuttelee ihmisiä luokseen Las Vegasiin. Hänen kutsuunsa vastaavat mm. Lloyd Henreid ja Roskismies.
Kerronta keskittyy viruksen aiheuttamien tuhojen ja eloonjääneiden matkojen kuvauksen jälkeen Boulderiin ja siellä asuviin ihmisiin, kuten Stu Redman, Fran Goldsmith, Glen Bateman, Larry Underwood, Nick Andros, Tom Cullen, äiti Abagail, Harold Lauder ja Nadine Cross. Yhteisöä rakennetaan yleisökokouksin ja yhteisin päätöksin 7-henkisen neuvoston laatimista esityksistä. Sana on vapaa, ihmiset ovat tyytyväisä ja ilmapiiri huoleton. Lukuunottamatta lännestä nousevaa tumman miehen uhkaa.
Las Vegasissa tumma mies, Randall Flagg, hallitsee pelolla ja väkivallalla. Myös Las Vegasissa ihmiset ovat tyytyväisiä, mutta heiltä puuttuu rakkaus - kuten vakoilijaksi lähetetty Tom Cullen asian tajuaa.
Tukikohdan päättyessä toinen yhteisö on tuhoutunut ja toinen selviytynyt. Silti vastakkainasettelu yhteisöjen ja niiden johtohahmojen välillä ei ole kirjan keskeisintä antia.
Tukikohta kertoo eloonjääneiden matkasta, selviytymisestä ja elämän jatkumisesta - sekä hyvästä ja pahasta. Ja miten kertookaan! Elävä ihmiskuvaus tempaisee mukaansa välittömästi. Stu Redman, Fran Goldsmith, Glen Bateman, Larry Underwood, Nick Andros, Tom Cullen, äiti Abagail, Harold Lauder, Nadine Cross, Lloyd Henreid ja jopa Roskismies kuvataan niin inhimillisesti, että heidän elämänsä, ilonsa, pelkonsa, tuskansa ja motiivinsa ovat täysin lukijan ymmärrettävissä. Joidenkin kohdalla jopa rakastettavissa. Demoninen Randall Fagg jää kuitenkin arvoituksellisen epämääräiseksi kuten arkkipahiksen kuuluukin.
Ihmettelin Tukikohdassa muutamaa asiaa. Kummassakaan eloonjääneiden yhteisössä ei käytetä rahaa yltäkylläisyyden vuoksi. Kaikkea on paitsi sähköä ja sekin saadaan järjestettyä. Sen kun valitset mieleisesi talon, auton ja mitä tavaraa ikinä haluatkaan, jota on kaupoissa tai kodeissa tarjolla. Vaikka Tukikohtaa on mainittu dystopiaksi, kirjassa kuvattu suhde rahaan ja omaisuuteen on utopiaa. Ettäkö ihminen ei ryhtyisi rohmuamaan itselleen omaisuutta enemmän kuin tarvitsee? Ettäkö kukaan ei asettuisi kaiken haltijaksi ja ryhtyisi säätelemään sitä, mitä kukin saa? Missä ovat seitsemästä kuolemansynnistä ahneus ja kateus?
King selittää henkilöhahmojensa suulla tämän ja ehkä muitakin asioita sillä, että Kapteeni Trips oli seurausta ihmisen ahneudesta. Eikä vanhaan haluta palata. Ja toisaalta, kirjan aikajana on noin vuosi. Kaikkea ei vuodessa ehdi tapahtua.
Eloonjääneet ovat hyvin huolettomia. Ruokaakin saa säilykepurkeista ja kuivamuonaa on vaikka kuinka paljon. Luulisi silti edes jonkun ryhtyvän viljelemään maata tai pitämään kotieläimiä. Tosin Kapteeni Tripsin jälkeen villieläinten elintila kasvoi. Peuroja ja jäniksiä oli riittämiin ja pari kertaa niitä tapettiin ravinnoksi.
Kun en lukenut Tukikohtaa, ajattelin sen ihmisiä. Odotin seuraavaa lukuhetekä saadakseni taas nauttia esim. Nickin ja Tomin hämmästyttävästä ystävyydestä, Larry Underwoodin kamppailusta itsensä kanssa ja Äiti Abagailin iättömyydestä. Jotkut kohtaukset tai pikemminkin tarinat jäävät mieleeni pitkäksi ajaksi, kuten esim. Tomin ja Stun paluumatka Boulderiin
Stephen Kingin Tukikohta kannatta lukea mm siksi, että sen mestarillinen kerronta tempaa lukijan mukaansa jokaiselle 1344 sivulle! Vierelle kannatta varata USA:n kartta.
Stephen Kingin Tukikohtaa lukiessani odotin kovasti sitä hetkeä, jolloin saan alkaa kirjoittamaan kirjasta. Nyt kirjan lukemisesta on kulunut kaksi päivää ja edelleen tuntuu vaikealta kertoa kirjasta. Ensinnäkin Tukikohta on hyvin laaja romaani, 1344 sivua. Toiseksi nautin kirjasta paljon. Haluaisin kertoa kirjasta kaiken, mutta eihän niin voi tehdä. Yritän silti sanoa jotain.
| Lyhentymätön ja täydellinen laitos vuodelta 1990. |
Tappava virus Stephen Kingin Tukikohdan lähtökohtana on dystopialle klassinen.
Tietokoneohjelmassa oli virhe. Armeijan biolaboratoriossa karkaa erittäin muuntautumiskykyiseksi ja tarttuvaksi muokattu virus. Tietokoneohjelmalta menee noin puoli minuuutia viruksen karkaamisesta siihen kun laboratorio suljetaan ja eristetään. Puoli minuuttia kuitenkin riittää ja virus pääsee leviämään laboratorion ulkopuolelle.
Viranomaiset salaavat tapahtuman. Mediaa estetään kuoleman uhalla kertomasta tapahtumeesta. Kun sairastuneiden ja kuolleiden määrä kasvaa, uutisissa luvataan vastalääkkeen valmistuvan parin viikon sisällä. Sellaista ei tietenkään ole olemassa. Sairauden torjumiseksi ainoana lääkkeenä käytetään eristämistä. Armeija eristää kaupunkeja ja jokainen pakoon yrittävä tapetaan.
Kapteeni Tripsiksi nimetty virus alkaa normaalina flunssana eivätkä ihmiset pidä aivasteluaan ja yskimistään muuna. Jokainen sairastunut kuolee, USA (ja koko maailma) täyttyy kotiin, työpaikalle, autoon, junaan, kouluun, sairaalaan ym. kuolleista ihmisistä. Noin yksi prosentti väestöstä on kuitenkin immuuni virukselle.
Monet eloonjääneet lähtevät etsimään muita ihmisiä. Heidän matkansa saa myös toisen päämäärän unien kautta. Eloonjääneitä kiusaavat painajaiset, joissa pelottava, tumma ja kasvoton mies nostaa esiin heidän syvimmät pelkonsa. Painajaisten vastapainoksi osa heistä näkee unta äiti Abagailista, joka kutsuu heitä luokseen, ensin Polk Countyyn Nebraskassa ja myöhemmin Boulderiin Coloradossa. Samaan aikaan Randall Flagg houkuttelee ihmisiä luokseen Las Vegasiin. Hänen kutsuunsa vastaavat mm. Lloyd Henreid ja Roskismies.
Kerronta keskittyy viruksen aiheuttamien tuhojen ja eloonjääneiden matkojen kuvauksen jälkeen Boulderiin ja siellä asuviin ihmisiin, kuten Stu Redman, Fran Goldsmith, Glen Bateman, Larry Underwood, Nick Andros, Tom Cullen, äiti Abagail, Harold Lauder ja Nadine Cross. Yhteisöä rakennetaan yleisökokouksin ja yhteisin päätöksin 7-henkisen neuvoston laatimista esityksistä. Sana on vapaa, ihmiset ovat tyytyväisä ja ilmapiiri huoleton. Lukuunottamatta lännestä nousevaa tumman miehen uhkaa.
Las Vegasissa tumma mies, Randall Flagg, hallitsee pelolla ja väkivallalla. Myös Las Vegasissa ihmiset ovat tyytyväisiä, mutta heiltä puuttuu rakkaus - kuten vakoilijaksi lähetetty Tom Cullen asian tajuaa.
Tukikohdan päättyessä toinen yhteisö on tuhoutunut ja toinen selviytynyt. Silti vastakkainasettelu yhteisöjen ja niiden johtohahmojen välillä ei ole kirjan keskeisintä antia.
Tukikohta kertoo eloonjääneiden matkasta, selviytymisestä ja elämän jatkumisesta - sekä hyvästä ja pahasta. Ja miten kertookaan! Elävä ihmiskuvaus tempaisee mukaansa välittömästi. Stu Redman, Fran Goldsmith, Glen Bateman, Larry Underwood, Nick Andros, Tom Cullen, äiti Abagail, Harold Lauder, Nadine Cross, Lloyd Henreid ja jopa Roskismies kuvataan niin inhimillisesti, että heidän elämänsä, ilonsa, pelkonsa, tuskansa ja motiivinsa ovat täysin lukijan ymmärrettävissä. Joidenkin kohdalla jopa rakastettavissa. Demoninen Randall Fagg jää kuitenkin arvoituksellisen epämääräiseksi kuten arkkipahiksen kuuluukin.
Ihmettelin Tukikohdassa muutamaa asiaa. Kummassakaan eloonjääneiden yhteisössä ei käytetä rahaa yltäkylläisyyden vuoksi. Kaikkea on paitsi sähköä ja sekin saadaan järjestettyä. Sen kun valitset mieleisesi talon, auton ja mitä tavaraa ikinä haluatkaan, jota on kaupoissa tai kodeissa tarjolla. Vaikka Tukikohtaa on mainittu dystopiaksi, kirjassa kuvattu suhde rahaan ja omaisuuteen on utopiaa. Ettäkö ihminen ei ryhtyisi rohmuamaan itselleen omaisuutta enemmän kuin tarvitsee? Ettäkö kukaan ei asettuisi kaiken haltijaksi ja ryhtyisi säätelemään sitä, mitä kukin saa? Missä ovat seitsemästä kuolemansynnistä ahneus ja kateus?
King selittää henkilöhahmojensa suulla tämän ja ehkä muitakin asioita sillä, että Kapteeni Trips oli seurausta ihmisen ahneudesta. Eikä vanhaan haluta palata. Ja toisaalta, kirjan aikajana on noin vuosi. Kaikkea ei vuodessa ehdi tapahtua.
Eloonjääneet ovat hyvin huolettomia. Ruokaakin saa säilykepurkeista ja kuivamuonaa on vaikka kuinka paljon. Luulisi silti edes jonkun ryhtyvän viljelemään maata tai pitämään kotieläimiä. Tosin Kapteeni Tripsin jälkeen villieläinten elintila kasvoi. Peuroja ja jäniksiä oli riittämiin ja pari kertaa niitä tapettiin ravinnoksi.
| Koko aikaa ei voinut lukea, välillä piti mm. syödä. |
Kun en lukenut Tukikohtaa, ajattelin sen ihmisiä. Odotin seuraavaa lukuhetekä saadakseni taas nauttia esim. Nickin ja Tomin hämmästyttävästä ystävyydestä, Larry Underwoodin kamppailusta itsensä kanssa ja Äiti Abagailin iättömyydestä. Jotkut kohtaukset tai pikemminkin tarinat jäävät mieleeni pitkäksi ajaksi, kuten esim. Tomin ja Stun paluumatka Boulderiin
Stephen Kingin Tukikohta kannatta lukea mm siksi, että sen mestarillinen kerronta tempaa lukijan mukaansa jokaiselle 1344 sivulle! Vierelle kannatta varata USA:n kartta.
tiistai 11. elokuuta 2015
Michael Crichtonin Herrasmiesryöstäjä
Julkaistu Päiväkävelyllä lauantaina 27. kesäkuuta 2015
Michael Crichtonin Herrasmiesryöstäjä (The Great Train Robbery) vuodelta 1975 on merkillinen kirja. Periaatteessa se kertoo dokumentinomaisesti vuonna 1855 tapahtuneesa junaryöstöstä. Elettiin Krimin sodan aikaa ja junassa kuljetettiin Krimillä olevien sotilaiden palkkarahat - kultaharkkoina.
Itse ryöstön kuvaus on lyhyt, sillä kirja keskittyy edeltäviin, hyvin huolellisiin valmisteluihin. Rikoksen aivot, herrasmies Edward Pierce saa kuitenkin todeta, että hyvin suunniteltu on vasta puoliksi tehty. Yllättävät takapakit sotkevat ja muuttavat suunnitelmia jopa ryöstöpäivänä. Nopeat ratkaisut ja kyky improvisoida tuottavat kuitenkin tuloksen: kultaharkot saadaan ryöstetyksi.
Tarina jatkuu vielä ryöstön jälkeen, mutta enpä kerro kaikkia.
Tarinan lisäksi kirjassa on runsaasti (melkein enmmän kuin itse tarinaa) viktoriaanisen englannin kuvausta. Crichtonin tavoitteena on saada lukija ymmärtämään aikakauden tapoja, ajattelua ja maailmankuvaa. Uskon, että Crichtonin antama kuva naisen asemasta, koiratappeluista, kaksinaismoraalista, tekopyhyydestä, prostituutiosta, rikollisuudesta, vankiloista ja oikeuslaitoksesta vastaa nykyisinkin tutkimuksen antamaa kuvaa viktriaanisesta englannista.
Minua nämä historialliset kuvaukset kiinnostivat enemmän kuin itse tarina, varsinkin kun tarinan lopputulokseen viitataan alusta lähtien. Onneksi Crichon oli malttanut jättää yhden yllätyksen kirjan loppuun.
Michael Crichton on ohjannut samannimisen elokuvan, jossa hän on ollut myös käsikirjoittajana ja joka pohjautuu tähän kirjaan.
Ai miksikö luin kirjan, vaikka se ei maailman sadanneksi paras ollutkaan? Koska Michael Crichton on kirjoittanut kirjat Dinosauruspuisto ja Kadonnut maailma. Ne ovat huomattavasti Herrasmiesryöstäjää parempia kirjoja kriittisyydessään, absurdiudessaan ja tietenkin, koska niissä on dinosauruksia.
Michael Crichtonin Herrasmiesryöstäjä (The Great Train Robbery) vuodelta 1975 on merkillinen kirja. Periaatteessa se kertoo dokumentinomaisesti vuonna 1855 tapahtuneesa junaryöstöstä. Elettiin Krimin sodan aikaa ja junassa kuljetettiin Krimillä olevien sotilaiden palkkarahat - kultaharkkoina.
Itse ryöstön kuvaus on lyhyt, sillä kirja keskittyy edeltäviin, hyvin huolellisiin valmisteluihin. Rikoksen aivot, herrasmies Edward Pierce saa kuitenkin todeta, että hyvin suunniteltu on vasta puoliksi tehty. Yllättävät takapakit sotkevat ja muuttavat suunnitelmia jopa ryöstöpäivänä. Nopeat ratkaisut ja kyky improvisoida tuottavat kuitenkin tuloksen: kultaharkot saadaan ryöstetyksi.
Tarina jatkuu vielä ryöstön jälkeen, mutta enpä kerro kaikkia.
Tarinan lisäksi kirjassa on runsaasti (melkein enmmän kuin itse tarinaa) viktoriaanisen englannin kuvausta. Crichtonin tavoitteena on saada lukija ymmärtämään aikakauden tapoja, ajattelua ja maailmankuvaa. Uskon, että Crichtonin antama kuva naisen asemasta, koiratappeluista, kaksinaismoraalista, tekopyhyydestä, prostituutiosta, rikollisuudesta, vankiloista ja oikeuslaitoksesta vastaa nykyisinkin tutkimuksen antamaa kuvaa viktriaanisesta englannista.
Minua nämä historialliset kuvaukset kiinnostivat enemmän kuin itse tarina, varsinkin kun tarinan lopputulokseen viitataan alusta lähtien. Onneksi Crichon oli malttanut jättää yhden yllätyksen kirjan loppuun.
Michael Crichton on ohjannut samannimisen elokuvan, jossa hän on ollut myös käsikirjoittajana ja joka pohjautuu tähän kirjaan.
Ai miksikö luin kirjan, vaikka se ei maailman sadanneksi paras ollutkaan? Koska Michael Crichton on kirjoittanut kirjat Dinosauruspuisto ja Kadonnut maailma. Ne ovat huomattavasti Herrasmiesryöstäjää parempia kirjoja kriittisyydessään, absurdiudessaan ja tietenkin, koska niissä on dinosauruksia.
keskiviikko 29. heinäkuuta 2015
12/100: Päättäväisyys
Julkaistu Päiväkävelyllä lauantaina 28. helmikuuta 2015
Vielä minä tämän kirjan luen. Olen lukenut jo enemmän kuin puolet!
Tosin en vieläkään ole ymmärtänyt, miksi kirja on kaikilla "Nämä kirjat sinun tulee lukea" -listoilla. Henkilöhahmot ovat vieraita ja olen aivan sekaisin siitä, kuka kukin on. Aurelianoja ja Jose Arcadioita on liikaa.
Tähän mennessä parhaita juttuja ovat olleet mm. unettomuustauti, jota koko Macandon kylä sairasti ja kyläläisten suhtautuminen eläviin kuviin. Pormestari selitti, etteivät elokuvat ole totta eikä niiden takia kannattanut pillastua tai joutua mielenkuohun valtaan. Selitys tuntui masentavalta ja kyläläiset tunsivat tulleensa huijatuiksi ja päättivät olla käymättä elokuvissa.
"Omissa murheissa oli heidän mielestään aivan tarpeeksi kestämistä, joten heillä ei ollut mitään syytä käydä itkemässä mielikuvitushenkilöiden kangastuksenomaisia vastoinkäymisiä."
Samaa mietin minäkin joskus, myös lukiessani kirjaa.
Kirjan henkilöhahmoista Ursula on kiinnostavin. Hän on uskomaton nainen, joka valtavalla sisulla hoitaa ison talon ja kestää perheen miesten hullutukset ja sodat. Osoittaakseni samanlaista sisua, luen kirjan loppuun.
Vielä minä tämän kirjan luen. Olen lukenut jo enemmän kuin puolet!
Tosin en vieläkään ole ymmärtänyt, miksi kirja on kaikilla "Nämä kirjat sinun tulee lukea" -listoilla. Henkilöhahmot ovat vieraita ja olen aivan sekaisin siitä, kuka kukin on. Aurelianoja ja Jose Arcadioita on liikaa.
Tähän mennessä parhaita juttuja ovat olleet mm. unettomuustauti, jota koko Macandon kylä sairasti ja kyläläisten suhtautuminen eläviin kuviin. Pormestari selitti, etteivät elokuvat ole totta eikä niiden takia kannattanut pillastua tai joutua mielenkuohun valtaan. Selitys tuntui masentavalta ja kyläläiset tunsivat tulleensa huijatuiksi ja päättivät olla käymättä elokuvissa.
"Omissa murheissa oli heidän mielestään aivan tarpeeksi kestämistä, joten heillä ei ollut mitään syytä käydä itkemässä mielikuvitushenkilöiden kangastuksenomaisia vastoinkäymisiä."
Samaa mietin minäkin joskus, myös lukiessani kirjaa.
Kirjan henkilöhahmoista Ursula on kiinnostavin. Hän on uskomaton nainen, joka valtavalla sisulla hoitaa ison talon ja kestää perheen miesten hullutukset ja sodat. Osoittaakseni samanlaista sisua, luen kirjan loppuun.
Enkelikaupunki
Julkaistu Päiväkävelyllä sunnuntaina 22. helmikuuta 2015
Pidin kovasti Danielle Trussonin kirjasta Enkelioppi. Kirjan jatko-osa Enkelikaupunki ilmestyi suomeksi viime vuonna. Useasti pitelin kirjaa kädessäni kirjakaupoissa pohtien kirjan ostamista ja ihmetellen sivumäärän vähäisyyttä. En ostanut kirjaa enkä toivonut sitä joululahjaksi. Totesin, että on parasta lainata kirja ensin kirjastosta ja arvioida sitten, kannattaako kirja ostaa.
Luin kirjan vuorokaudessa. Kirjaa en omakseni osta, sillä se ei ollut Enkeliopin veroinen. Enkelikaupunki on jännittävä ja vauhdikas toimintaromaani Da Vinci -koodin tyyliin. Minua eivät sellaiset kirjat kiehdo. Ne vain lukee nopeasti, jotta saisi tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Ja muutaman päivän tai viikon päästä kirjasta ei muista kuin vauhdin.
Enkelioppi päättyi kaaokseen, josta selvisivät enkeliksi muuttunut Evangeline ja Evangelineen rakastunut Verlaine. Enkelikaupungissa enkelinmetsästäjäksi ryhtynyt Verlaine tekee kaikkensa pelastaakseen Evangelinen nefilien ja epäeettisiä tutukimuksia suorittavan Malcolm Godwinin kynsistä.
Vauhtia oli tapahtumien runsauden ja sykkeen lisäksi siirtymisissä paikasta toiseen. Pariisista lennettiin yhdessä hujauksessa Pietariin. Siirtymää Bulgariasta Siperian Tseljabinskiin ei selitetty mitenkään. Sen sijaan matkaa Pietarista Siperiaan Trans-Siperian pikajunalla kuvataan pitkään.
Enkelikaupungissa langenneiden enkelien ja heidän jälkeläistensä tutkimuksessa tehdään uusia ja osin vanhoja löytöjä. Kekseisellä sijalla ovat mm. Fabergén munat, Rasputinin kukka-albumi ja Nooan pelastamat siemenet.
Nooa! Enkelikaupungissa minun oli vielä vaikeampi hyväksyä esitettyjä väitteitä. Ihmettelin minkälaiseen maailmankuvaan liittyy vakaa usko vedenpaisumukseen ja muihin Raamatun kertomuksiin. Fundamentalismista ei ole kyse, sillä ainakin langenneiden enkelien jälkeläisissä tapahtuu evoluutiota. Mitä ihmettä minulle tässä kirjassa yritetään syöttää?
Voi toki olla, että minusta on tullut tosikko enkä osaa enää lukea tällaista kirjaa. Tosin ei minulla ole ollut vaikeuksia lukiessani esim. Philip Pullmanin Universumin tomu -trilogiaa.
Kirjan takakannessa on ote Enkelipaupungin arviosta New York Timesissa. Sen mukaan kirja on "Hyytävän vaikuttava." Lue arvio saadaksesi selville, mitä kirjasta sanotaan.
Pidin kovasti Danielle Trussonin kirjasta Enkelioppi. Kirjan jatko-osa Enkelikaupunki ilmestyi suomeksi viime vuonna. Useasti pitelin kirjaa kädessäni kirjakaupoissa pohtien kirjan ostamista ja ihmetellen sivumäärän vähäisyyttä. En ostanut kirjaa enkä toivonut sitä joululahjaksi. Totesin, että on parasta lainata kirja ensin kirjastosta ja arvioida sitten, kannattaako kirja ostaa.
Luin kirjan vuorokaudessa. Kirjaa en omakseni osta, sillä se ei ollut Enkeliopin veroinen. Enkelikaupunki on jännittävä ja vauhdikas toimintaromaani Da Vinci -koodin tyyliin. Minua eivät sellaiset kirjat kiehdo. Ne vain lukee nopeasti, jotta saisi tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Ja muutaman päivän tai viikon päästä kirjasta ei muista kuin vauhdin.
Enkelioppi päättyi kaaokseen, josta selvisivät enkeliksi muuttunut Evangeline ja Evangelineen rakastunut Verlaine. Enkelikaupungissa enkelinmetsästäjäksi ryhtynyt Verlaine tekee kaikkensa pelastaakseen Evangelinen nefilien ja epäeettisiä tutukimuksia suorittavan Malcolm Godwinin kynsistä.
Vauhtia oli tapahtumien runsauden ja sykkeen lisäksi siirtymisissä paikasta toiseen. Pariisista lennettiin yhdessä hujauksessa Pietariin. Siirtymää Bulgariasta Siperian Tseljabinskiin ei selitetty mitenkään. Sen sijaan matkaa Pietarista Siperiaan Trans-Siperian pikajunalla kuvataan pitkään.
Enkelikaupungissa langenneiden enkelien ja heidän jälkeläistensä tutkimuksessa tehdään uusia ja osin vanhoja löytöjä. Kekseisellä sijalla ovat mm. Fabergén munat, Rasputinin kukka-albumi ja Nooan pelastamat siemenet.
Nooa! Enkelikaupungissa minun oli vielä vaikeampi hyväksyä esitettyjä väitteitä. Ihmettelin minkälaiseen maailmankuvaan liittyy vakaa usko vedenpaisumukseen ja muihin Raamatun kertomuksiin. Fundamentalismista ei ole kyse, sillä ainakin langenneiden enkelien jälkeläisissä tapahtuu evoluutiota. Mitä ihmettä minulle tässä kirjassa yritetään syöttää?
Voi toki olla, että minusta on tullut tosikko enkä osaa enää lukea tällaista kirjaa. Tosin ei minulla ole ollut vaikeuksia lukiessani esim. Philip Pullmanin Universumin tomu -trilogiaa.
Kirjan takakannessa on ote Enkelipaupungin arviosta New York Timesissa. Sen mukaan kirja on "Hyytävän vaikuttava." Lue arvio saadaksesi selville, mitä kirjasta sanotaan.
Onnellisuus 7/100: Tutut ja moneen kertaan luetut kirjat
Julkaistu Päiväkävelyllä sunnuntaina 22. helmikuuta 2015
Lukulampun blogissa Jennu kysyi Miksi kirja kannattaa lukea uudelleen. Lukuisista syistä palata jo luettuihin kirjoihin tunnistin kaikki omikseni.
Kuvassa joitakin niistä kirjoista, jotka luen yhä uudelleen. Koska minua kiehtoo kirjan
- ilmapiiri (Bertramin hotellissa)
- viisaus (Noidan veli)
- mielikuvitus ja mieltäni kutukuttaa Narnian luominen leijonan karjunnalla ja Valkea velho Lontoossa (Taikurin sisarenpoika)
- kaunis kieli ja toistuvat ilmaisut ihastuttavat "jumalainen Odysseia" "huomenna kohta kun aamun rusko tuli taivaan rantaan" (Saarikosken suomentama Odysseia)
- selvitymistarina vailla vertaa (Ugudibuu)
- tarinat, joihin palaan yhä uudestaan ja joihin vetoan keskusteluissa (Kädettömät kuninkaat)
- alun lumous, jotka jatkuu (Johannes Angelos)
- komisario Adamsbergin murharyhmä ja Kerä niminen kissa <3 data-blogger-escaped-nbsp="" data-blogger-escaped-p="">- kirjarutto, mielikuvitus, tarina (Lumikko ja yhdeksän muuta)
- Kun haluan nähdä, toivoa ja muistaa (Shikasta)
Jo luetun kirjan lukeminen on kuin kotiin tulisi. Huokaus ja lepohetki ennen lukemattomien kirjojen välissä. Ja aivan ihanaa!
Lukulampun blogissa Jennu kysyi Miksi kirja kannattaa lukea uudelleen. Lukuisista syistä palata jo luettuihin kirjoihin tunnistin kaikki omikseni.
Kuvassa joitakin niistä kirjoista, jotka luen yhä uudelleen. Koska minua kiehtoo kirjan
- ilmapiiri (Bertramin hotellissa)
- viisaus (Noidan veli)
- mielikuvitus ja mieltäni kutukuttaa Narnian luominen leijonan karjunnalla ja Valkea velho Lontoossa (Taikurin sisarenpoika)
- kaunis kieli ja toistuvat ilmaisut ihastuttavat "jumalainen Odysseia" "huomenna kohta kun aamun rusko tuli taivaan rantaan" (Saarikosken suomentama Odysseia)
- selvitymistarina vailla vertaa (Ugudibuu)
- tarinat, joihin palaan yhä uudestaan ja joihin vetoan keskusteluissa (Kädettömät kuninkaat)
- alun lumous, jotka jatkuu (Johannes Angelos)
- komisario Adamsbergin murharyhmä ja Kerä niminen kissa <3 data-blogger-escaped-nbsp="" data-blogger-escaped-p="">- kirjarutto, mielikuvitus, tarina (Lumikko ja yhdeksän muuta)
- Kun haluan nähdä, toivoa ja muistaa (Shikasta)
Jo luetun kirjan lukeminen on kuin kotiin tulisi. Huokaus ja lepohetki ennen lukemattomien kirjojen välissä. Ja aivan ihanaa!
Onnellisuus 5/100: Hyvä kirja
Julkaistu Päiväkävelyllä torstaina 19. helmikuuta 2015
Onnea on lukea hyvä kirja.
Martha Questin elämästä haluan lukea lisää. Onnea on sekin, että Väkivallan lapset -kirjasarjasta on jäljellä vielä neljä osaa.
Onnea on lukea hyvä kirja.
Martha Questin elämästä haluan lukea lisää. Onnea on sekin, että Väkivallan lapset -kirjasarjasta on jäljellä vielä neljä osaa.
tiistai 28. heinäkuuta 2015
Ei enää tylsiä kirjoja
Julkaistu Päiväkävelyllä lauantaina 17. tammikuuta 2015
Olen ajatellut, että iltalukemisena voi aivan hyvin olla myös tylsä kirja. Kuvittelin että tylsyys nukuttaa paremmin kuin mielenkiintoiseksi tai jopa jännittäväksi kokemani kirja. Kumma kyllä, tylsää kirjaa luen pitempään. Epätoivoisesti odotan, että kirjassa tapahtuisi jotain kiinnostavaa tai löytäisin kirjasta jotain elähdyttävää. Odotukseni on useimmiten turha mutta sinnikkäästi jatkan lukemista. Hermostun ja nukahtaminen on entistä vaikeampaa.
Nähtyäni Teeman dokumentin ikävystymisestä ymmärrän miksi. Sen mukaan ikävystyminen, tylsyys, aiheuttaa hermostuneisuutta ja kortisolin erittyminen elimistössä lisääntyy. Stressinpaikka siis. Eikä stressaantuneena saa nukuttua.
Eilen aloitin Toni Morrisonin kirjan Sula. Ei hermostuneisuutta, ei stressiä. Kirjan taitava kerronta, osuva ihmiskuvaus ja hyvä rytmitys rentouttivat mieleni. Stressaavat asiat eivät täyttäneet mieltäni, sen sijaan keskityin lukemaani kirjaan. Kuinka suuri nautinto onkaan lukea hyvää kirjaa!
Tylsiä kirjoja lukiessani olen ehkä ajatellut, että elän ikuisesti. Että voin käyttää aikaa myös tylsien kirjojen lukemiseen. Nyt tiedän, ettei niin kannata tehdä. Yrittäessäni muistaa, mitä tylsiä kirjoja olen lukenut, en muista kirjojen nimiä. Vain unen odottelun ja huonosti nukutun yön.
Olen ajatellut, että iltalukemisena voi aivan hyvin olla myös tylsä kirja. Kuvittelin että tylsyys nukuttaa paremmin kuin mielenkiintoiseksi tai jopa jännittäväksi kokemani kirja. Kumma kyllä, tylsää kirjaa luen pitempään. Epätoivoisesti odotan, että kirjassa tapahtuisi jotain kiinnostavaa tai löytäisin kirjasta jotain elähdyttävää. Odotukseni on useimmiten turha mutta sinnikkäästi jatkan lukemista. Hermostun ja nukahtaminen on entistä vaikeampaa.
Nähtyäni Teeman dokumentin ikävystymisestä ymmärrän miksi. Sen mukaan ikävystyminen, tylsyys, aiheuttaa hermostuneisuutta ja kortisolin erittyminen elimistössä lisääntyy. Stressinpaikka siis. Eikä stressaantuneena saa nukuttua.
Eilen aloitin Toni Morrisonin kirjan Sula. Ei hermostuneisuutta, ei stressiä. Kirjan taitava kerronta, osuva ihmiskuvaus ja hyvä rytmitys rentouttivat mieleni. Stressaavat asiat eivät täyttäneet mieltäni, sen sijaan keskityin lukemaani kirjaan. Kuinka suuri nautinto onkaan lukea hyvää kirjaa!
Tylsiä kirjoja lukiessani olen ehkä ajatellut, että elän ikuisesti. Että voin käyttää aikaa myös tylsien kirjojen lukemiseen. Nyt tiedän, ettei niin kannata tehdä. Yrittäessäni muistaa, mitä tylsiä kirjoja olen lukenut, en muista kirjojen nimiä. Vain unen odottelun ja huonosti nukutun yön.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




