Julkaistu Päiväkävelyllä tiistaina 11. elokuuta 2015
Halusin lukea Aikamatkustajan vaimon, sillä olin nähnyt kirjan pohjalta tehdyn elokuvan. Lisäksi olin kuullut, että kirja on parempi kuin leffa. Elokuvan näkemisestä on kuitenkin pitkä aika enkä siitä muistanut oikeastaan kuin loppukohtauksen. Vertailua kirjan ja leffan kanssa en siis pystynytkään tekemään :)
Aikamatkustajan vaimo on Clare, joka tapaa kuusivuotiaana ensimmäisen kerran aviomiehensä Henryn, joka on silloin kolmekymmentakahdeksan vuotias. Oikeasti Henry on vain kahdeksan vuotta Clarea vanhempi, mutta oikeastaan ikäerolla ei ole merkitystä tässä rakkaustarinassa.
Clare rakastuu merkilliseen Henryyn, varaa hänelle vaatteet kotinsa takana olevalle niitylle ja tuo hänelle ruokaa. Clare ja Henry kohtaavat Henryn aikamatkoilla useasti ennen kuin he kohtaavat nykyhetkessä. Silloin Henry ei tunne Clarea, sillä matkat Claren lapsuuteen hän on tehnyt vanhempana.
Claren ja Henryn rakkaus vaikuttaa väistämättömältä. Samankaltaista rakkautta Stephenie Meyer kutsuu Twilight-sarjassaan leimautumiseksi. Twilight-arvioissa leimautuminen herätti jopa moraalista närkästystä.
Myönnän, että Aikamatkustajan vaimoa lukiessani mietin useamman kerran ettei Clare voinut tehdä muuta kuin rakastua Henryyn. Varsinkin kun Henry kertoo teini-ikäiselle Clarelle, että he menevät tulevaisuudessa naimisiin. Ennen Clareen tutustumista nykyisyydessä Henryllä oli ollut runsaasti naisia elämässään. Mutta ei Henrylläkään ollut vaihtoehtoja enää sen jälkeen kun hän oli tavannut Claren.
Tällainen on kai romanttista, mutta olen liian vanha uskomaan tuollaiseen.
Henryllä on geneettinen virhe, jonka takia hän ei pysy nykyhetkessä. Useimmiten hän siirtyy ajassa menneisyyteen, tulevaisuuteen harvemmin. Henry ei voi itse säädellä aikamatkustuksen hetkeä eikä aikaa ja paikkaa, johon hän siirtyy. Aikamatkustus tehdään alastomana ja siksi Henryn ensimmäinen tavoite toisessa ajassa on saada vaatteet päällensä ja toisena saada selville, missä ajassa ja paikassa hän on. Ja päästä takasin nykyisyyteen.
Aika on todella kiinnostava teema kirjallisuudessa. Aikamatkustajan vaimossa aika on aina henkilökohtaista. Vain kerran kirjassa viitataan johonkin suurempaan tapahtumaan ja tämä on WTC:n terrori-isku, josta Henry ja Clara tiesivät etukäteen. He olivat jopa asettautuneet televisoin ääreen nähdäkseen tapahtuman!
Aikamatkustajan vaimossa tuntuu ajassa liikkumisesta huolimatta olevan aina nyt, silloinkin kun aikatasot ovat päällekkäin. Ajassa matkustanut Henry voi keskustella nykyisyydessä olevan Henryn kanssa, jopa soittaa itselleen.
Kirjan tempo on melko hidas, välillä jopa pitkästyin. Kun Clare ja Henry menevät naimisiin kirjan puolessa välissä, tahti ja sävy muuttuvat. Onnen odotus muuttuu koetuksi onneksi, jota varjostavat traagiset keskenmenot ja tulevan, väistämättömän, tragedian odotus.
Ostin kirjan Hietsun kirpparilta eurolla. Palautan tämän kirjan kiertoon, sillä Aikamatkustajan vaimo ei kolahtanut minuun täysillä. Ehkä odotin muuta kuin rakkausromaania, Ajasta ja rakkaudesta kun voi kirjoittaa niinkin hienosti kuin mitä Pasi Ilmari Jääskeläinen tekee novellissaan Oi niitä aikoja eli Elämäni kirjastonhoitajattaren kanssa. Myös Niffineggerin kirjan nimessä voisi olla viittaus Henryn työpaikkaan Newberryn kirjastossa tyyliin Kirjastonhoitajan vaimo. Kuinkahan paljon kirja olisi herättänyt huomiota tuolla nimellä?
Taidan pitää paksuista kirjoista, joissa todellakin riittää luettavaa. Aikamatkustajan vaimon pokkariversiossa on 652 sivua. Seuraava lukulistallani oleva teos on kaksiosainen, jossa on yhteensä 1341 sivua. Näin laajoja romaaneja ei lukaista yhdessä illassa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pasi Ilmari Jääskeläinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pasi Ilmari Jääskeläinen. Näytä kaikki tekstit
tiistai 18. elokuuta 2015
perjantai 8. elokuuta 2014
Joulukalenteri, osa 3: jotain muuta, jossain muualla, kiitos!
Julkaistu Päiväkävelyllä tiistaina 3. joulukuuta 2013
Pasi Ilmari Jääskeläisen Sielut kulkevat sateessa -romaanin alussa Judit yrittää tyytyä elämään tässä ja nyt.
Pöydällä huojahteli Juditin rakentama kirjatorni. Se koostui pääosin hiirenkorville luetuista matkaoppaista, joiden sivuilta löytyivät nuoruusajan unelmat: Pariisi. Lontoo. Budapest. Madrid. Praha. New York. Rooma. Kirjat olivat menossa paperinkeräykseen yhdessä Keskisuomalaisten, Kyläuutisten ja Sairaanhoitaja-lehden vuosikertojen kanssa.
Kaipuu johonkin muuhun, jonnekin muualle on kuitenkin liian voimakas. Judit huomaa rukoilevansa muutosta elämäänsä.
Minäkään en ole ajanut avoautolla Pariisin läpi. Juditilla oli matkaoppaat, minulla on postikortit, joita ystäväni ovat ulkomaanmatkoiltaan lähettäneet. Joskus olen pyytänyt tuomaan kortin tietystä kohteesta, kuten Prahan astrologisesta kellosta tai Louvren edustalla olevasta lasikolmiosta. Kaikista saamistani korteista pidän eniten sisareni New Yorkista lähettämästä kortista.
Pasi Ilmari Jääskeläisen Sielut kulkevat sateessa -romaanin alussa Judit yrittää tyytyä elämään tässä ja nyt.
| Arjen keskellä |
Pöydällä huojahteli Juditin rakentama kirjatorni. Se koostui pääosin hiirenkorville luetuista matkaoppaista, joiden sivuilta löytyivät nuoruusajan unelmat: Pariisi. Lontoo. Budapest. Madrid. Praha. New York. Rooma. Kirjat olivat menossa paperinkeräykseen yhdessä Keskisuomalaisten, Kyläuutisten ja Sairaanhoitaja-lehden vuosikertojen kanssa.
Kaipuu johonkin muuhun, jonnekin muualle on kuitenkin liian voimakas. Judit huomaa rukoilevansa muutosta elämäänsä.
Hyvä Jumala. Jos sinä olet yhä siellä, niin ole hyvä ja anna minun vihdoin nähdä ja kokea maailmaa ennen kuin vanhuus tulee. Kuten hyvin tiedät, en ole koskaan päässyt käymään ulkomailla. En ole käynyt Ruotsin-laivaa kauempana ja minusta se on hitonmoinen vääryys, ja tiedoksi vain, että jos tilanteeseen ei tule muutosta niin minun pääni räjähtää, ei minulla muuta, kiitos jos satuit kuuntelemaan ja aamen.
Minäkään en ole ajanut avoautolla Pariisin läpi. Juditilla oli matkaoppaat, minulla on postikortit, joita ystäväni ovat ulkomaanmatkoiltaan lähettäneet. Joskus olen pyytänyt tuomaan kortin tietystä kohteesta, kuten Prahan astrologisesta kellosta tai Louvren edustalla olevasta lasikolmiosta. Kaikista saamistani korteista pidän eniten sisareni New Yorkista lähettämästä kortista.
keskiviikko 6. elokuuta 2014
Kirjamessuilu on extremelaji
Julkaistu Päiväkävelyllä sunnuntaina 27. lokakuuta 2013
Työpaikkani osallistui ensimmäistä kertaa Helsingin kirjamessuille. Minun tehtäväni oli kertoa tarinoita kirjaston avoimuudesta ja samalla esitellä tekemääni avoimuuden aikajanaa. Spesiaalitehtäväni vuoksi sain itse valita ajat, jolloin olin töissä.
Tutustuin tarkasti messuohjelmaan ja laadin aikatauluni siten, että pääsen kuuntelemaan suosikkikirjailijoideni esiintymisiä. Näin sain buukattua itseni töihin kolmena päivänä, torstaista lauantaihin. Myöhemmin selvisi, että saan kirjamessuille kulkukortin, jolla pääsee messuilemaan kaikkina päivinä ihan vapaasti.
Torstai
Torstain suosikkikirjailijani oli Hannu Rajaniemi. Ihastuin aikoinaan suurestiKvanttivarkaaseen. Kesällä luin Fraktaaliruhtinaan aluksi yrittäen ymmärtää kaiken lukemani kunnes tajusin, ettei se ole edes tarkoitus. Pidin Fraktaaliruhtinaasta vähintään yhtä paljon kuin Kvanttivarkaasta.
Työpaikkani osallistui ensimmäistä kertaa Helsingin kirjamessuille. Minun tehtäväni oli kertoa tarinoita kirjaston avoimuudesta ja samalla esitellä tekemääni avoimuuden aikajanaa. Spesiaalitehtäväni vuoksi sain itse valita ajat, jolloin olin töissä.
Tutustuin tarkasti messuohjelmaan ja laadin aikatauluni siten, että pääsen kuuntelemaan suosikkikirjailijoideni esiintymisiä. Näin sain buukattua itseni töihin kolmena päivänä, torstaista lauantaihin. Myöhemmin selvisi, että saan kirjamessuille kulkukortin, jolla pääsee messuilemaan kaikkina päivinä ihan vapaasti.
Torstai
Torstain suosikkikirjailijani oli Hannu Rajaniemi. Ihastuin aikoinaan suurestiKvanttivarkaaseen. Kesällä luin Fraktaaliruhtinaan aluksi yrittäen ymmärtää kaiken lukemani kunnes tajusin, ettei se ole edes tarkoitus. Pidin Fraktaaliruhtinaasta vähintään yhtä paljon kuin Kvanttivarkaasta.
| Hannu Rajaniemi |
Perjantai
Perjantain suosikkikirjailijani Johanna Sinisalon esiintymisestä myöhästyin jonkin verran. Luulin hänen olevan Katri Vala -lavalla, vaikka hän itse asiassa olikin toisella puolella olevassa Mika Waltari -salissa. Sääli, olisin mielelläni kuunnellut kaiken, mitä hän kertoi uudesta kirjastaan Auringon ydin.
| Johanna Sinisaloa haastatteli Anu Silfverberg |
Jätin sen kuitenkin väliin kiiruhtaessani Katri Vala -lavalle seuraamaan Jane Austen -keskustelua. Siinä Laura Kolbe ja Leena Parkkinen ja kolmas, jonka nimeä en tiedä, keskustelivat mm Jane Austenin kirjopjen vastaanotosta, aikakauden sovinnaisuussäännöistä ja puheen eroottisuudesta. Aikana, jolloin tunteita ei saanut tuoda esiin, oli tärkeää osata puhua, olla sanomatta mitään ja silti kaiken! Nokkela piti tietenkin olla.
Keskustelussa korostettiin Jane Austenin asemaa kirjallisuuden kaanonissa Englannissa, hänen sanottiin olevan viiden eniten arvostetun kirjailijan joukossa Shakespearen rinnalla. (Olisi kiva tietää ketkä ne muut ovat. Dickens varmaankin, entä muut?) Kaanonissa Jane Austen on romaanin uudistajana (mm. nainen pääosassa), taitavana yhteiskunnan kuvaajana, henkilökuvauksensa ja taiturimaisen sarkasminsa vuoksi. Romanttisen hömpän kirjoittajana Jane Austenia ei Englannissa tunneta. En minäkään. Jos lukisin Austenia romanttisena hömppänä, pettyisin pahasti.
Lauantai
Lauantainen kirjailijasuosikkini Pasi Ilmari Jääskeläinen esiintyi YLE:n lavalla kirjailijapaneelissa yhdessä Anne Leinosen, Riikka Pelon ja Marisha Rasi-Koskisen lisäksi. Tästäkin myöhästyin alusta. Sen siitä saa, kun laatii itsellensä tiukat aikataulut yhdistäen työn ja huvin. Paneelikeskustelu oli kiinnostava, mutta olin vähällä nukahtaa silkkaa messu-uupumistani.
Olin lukenut vain Jääskeläisen kirjan Sielut kulkevat sateessa. Tuntematta muita kirjoja minulta taisi mennä osa keskustelusta osittain ohi. Jokaisen panelistin kirja vaikutti hyvin kiinnostavalta. Siksi ihmettelenkin, että näin upeat kirjat ja kirjailijat niputettiin yhteen, vaikka jokainen olisi ansainnut oman aikansa ja tilansa. Ehkä paneelin tarkoitus oli sivistää kaltaistani lukijaa, joka lukee kaikenlaista ja yleensä suunnittelemattomasti ja ennakoimattomasti.
Keskustelussa nostettiin esiin kirjoissa esiintyviä yhteisiä piirteitä. Muistan ainakin sateen, fundamentalismin uskonnollisena ja poliittisena ilmiönä ja onnekkaiden sattumusten nousseen esiin. Kekustelussa selvisi, että onnekkaat sattumukset ovat aina jotain muuta ja totuus on tuolla jossain, toisaalla joka tapauksessa. Paneelin lopuksi kirjailijoilta kysyttiin vielä toivosta, sen merkityksestä. Kun keskustelussa pohdittiin lisäksi uskontoa, oltiinkin perimmäisten kysymysten äärellä.
Myöhemmin Jääskeläinen signeerasi teoksiaan Atenan osastolla. Minäkin hain omistuskirjoitukset Sielut kulkevat sateessa -teokseen. Ehdimme jutella muutaman sanan, mutta muutkin halusivat Pasin nimmarin kirjaansa.
Vaikka olin lopen uupunut kirjamessuihin, en silti osannut vielä lähteä kotiin. Sisaren kanssa vietetyn kahvi- ja rupattelutuokion jälkeen huomasin kuuntelevani Hesarin lavalla käytyä keskustelua Näitä kirjoja kansanedustajat lukevat. Lavalla olivat karismaattiset poliitikot Pekka Haavisto ja Jörn Donner sekä Maria Guzenina-Richardson. Ei-poliitikkoja edustivat keskustelussa Timo Turja ja Jukka Petäjä.
Jokaisella heistä oli sana hallussaan, mutta aiheessa he eivät pysyneet. Jörn Donner huomautti pari kertaa, että kirjoistahan meidän piti puhua, mutta muut halusivat puhua eduskunnan täysistunnoissa käytetyistä puheenvuoroista ja muuttuneesta keskustelukulttuurista. Guzenina-Richardson kiteytti asian viitaten tilanteeseen 1970-luvulla: "Ennen oli aikaa puhua vaikka kuinka kauan, mutta ei saanut sanoa mitään. Nyt saa sanoa vaikka mitä, mutta aikaa sanomiseen ei ole".
Keskustelun lopuksi palattiin kirjoihin. Jokainen sai suositella yhtä kirjaa. Donner kieltäytyi kunniasta, sillä lukee niin paljon, ettei halua nostaa yhtä teosta muiden yläpuolelle, Haavisto susoitteli Baltasar Gracián Viisauden käsikirjaa ja Guzenina-Richarson filosofisia kirjoja. Jokaisen pitäisi tuntea Platonin luolateoria jo peruskouluaikana! Turja ehdotti Soininvaaran kirjaa SATA-komiteasta vallankäytön oppikirjana.
Agatha Christie
Työvuoroni olivat onneksi lyhyitä. Seisominen ja intensiivinen puhuminen veivät kuitenkin sen verran voimia, että messutarjontaan tutustuminen kirjailijaesiintymisten lisäksi tuntui kummallisen raskaalta. Päätavoitteeni on aina kirjamessuilla antikvariaatit ja Agatha Christie -kokoelmani täydentäminen. Jos hyvin käy, mukaan tarttu jotain muutakin ihanaa.
Iloitsin huomatessani, että myynnissä oli useita minulta vielä puuttuvia Christie-dekkareita:Määränpää tuntematon, Kohtalon portti, Kuoleman koira, Toinen kutsu jne. Tosin näiden hinnat järkyttivät, jopa masensivat. Toisen kutsun olisin saanut omaksenui 126 eurolla, muut maksoivat 20-40 euroa kappale. Ensin ajattelin, että tämä on nyt sitä messuhinnoittelua. Käsitykseni korjasi Punaisen planeetan ystävällinen myyjä: kyse on kirjoista, joista on otettu hyvin pieni painos ja jotka eivät liiku antikvariaateissa.
Onneksi kokoelmastani puuttui myös muutama tavallisempi Christie. Ostin kolme melko kohtuullisella hinnalla: Kolmetoista, Listerdalen arvoitus ja Kissa kyyhkyslakassa. Kissaa kyyhkyslakassa oli tarjolla myös kovakantisena ja parempikuntoisena, mutta pidän vanhoista ja paljon luetuista kirjoista. Kansikuvatkin näissä vanhoissa pokkareissa puhuttelevat minua enemmän.
Extremelaji
Paljon enemmän olisin halunnut tehdä. Messujen ohjelmaan olin merkinnyt kelteisella korostustussilla useita esiintymisiä ja keskusteluja. En jaksanut enkä ehtinyt nähdä ja kokea kaikkea. Työn ja huvin yhdistäminen ei ollut niin sujuvaa kuin olin luullut. Perjantaina en päässyt runsaan seitsemän tunnin aikana istumaan kuin kahvin ja ruokailun ajaksi.
Työvuorossa jatkuva puhuminen - asioiden innostava ja innostunut esittely - ei niin kevyttä työtä olekaan. Jatkuva huolehtiminen siitä, että kaikkea on tarjolla, on stressaavaa. Lisäksi otin valokuvia myös työpaikkaani varten. Valokuvaaminen on toki ihanaa, mutta valaistusolot olivat hankalat. Valokuvaaminen tarkoitti myös sitä, ettei päivä päättynyt kotiin palaamiseen. Sen jälkeen oli käytävä kuvat läpi, hyvät muokattava vielä paremmiksi ja huonoista oli yritettävä saada hyviä.
Perjantai-iltana olin jo ihan loppu. Lauantaina jaksoin tehdä työvuoroni, mutta sen jälkeen voimavarani olikin käytetty.
Onneksi kirjamessut ovat vain kerran vuodessa ja kestävät vain neljä päivää.
| Jane Austen -keskustelu |
Lauantai
| Pasi Ilmari Jääskeläinen |
Olin lukenut vain Jääskeläisen kirjan Sielut kulkevat sateessa. Tuntematta muita kirjoja minulta taisi mennä osa keskustelusta osittain ohi. Jokaisen panelistin kirja vaikutti hyvin kiinnostavalta. Siksi ihmettelenkin, että näin upeat kirjat ja kirjailijat niputettiin yhteen, vaikka jokainen olisi ansainnut oman aikansa ja tilansa. Ehkä paneelin tarkoitus oli sivistää kaltaistani lukijaa, joka lukee kaikenlaista ja yleensä suunnittelemattomasti ja ennakoimattomasti.
Keskustelussa nostettiin esiin kirjoissa esiintyviä yhteisiä piirteitä. Muistan ainakin sateen, fundamentalismin uskonnollisena ja poliittisena ilmiönä ja onnekkaiden sattumusten nousseen esiin. Kekustelussa selvisi, että onnekkaat sattumukset ovat aina jotain muuta ja totuus on tuolla jossain, toisaalla joka tapauksessa. Paneelin lopuksi kirjailijoilta kysyttiin vielä toivosta, sen merkityksestä. Kun keskustelussa pohdittiin lisäksi uskontoa, oltiinkin perimmäisten kysymysten äärellä.
| Aamun kirja esittää: Seppo Puttonen, Anne Leinonen, Pasi Ilmari Jääskeläinen, Riikka Pelo, Marisha Rasi-Koskinen ja Nadja Nowak. |
Vaikka olin lopen uupunut kirjamessuihin, en silti osannut vielä lähteä kotiin. Sisaren kanssa vietetyn kahvi- ja rupattelutuokion jälkeen huomasin kuuntelevani Hesarin lavalla käytyä keskustelua Näitä kirjoja kansanedustajat lukevat. Lavalla olivat karismaattiset poliitikot Pekka Haavisto ja Jörn Donner sekä Maria Guzenina-Richardson. Ei-poliitikkoja edustivat keskustelussa Timo Turja ja Jukka Petäjä.
| Näitä kirjoja kansanedustajat lukevat |
Keskustelun lopuksi palattiin kirjoihin. Jokainen sai suositella yhtä kirjaa. Donner kieltäytyi kunniasta, sillä lukee niin paljon, ettei halua nostaa yhtä teosta muiden yläpuolelle, Haavisto susoitteli Baltasar Gracián Viisauden käsikirjaa ja Guzenina-Richarson filosofisia kirjoja. Jokaisen pitäisi tuntea Platonin luolateoria jo peruskouluaikana! Turja ehdotti Soininvaaran kirjaa SATA-komiteasta vallankäytön oppikirjana.
Agatha Christie
Työvuoroni olivat onneksi lyhyitä. Seisominen ja intensiivinen puhuminen veivät kuitenkin sen verran voimia, että messutarjontaan tutustuminen kirjailijaesiintymisten lisäksi tuntui kummallisen raskaalta. Päätavoitteeni on aina kirjamessuilla antikvariaatit ja Agatha Christie -kokoelmani täydentäminen. Jos hyvin käy, mukaan tarttu jotain muutakin ihanaa.
Iloitsin huomatessani, että myynnissä oli useita minulta vielä puuttuvia Christie-dekkareita:Määränpää tuntematon, Kohtalon portti, Kuoleman koira, Toinen kutsu jne. Tosin näiden hinnat järkyttivät, jopa masensivat. Toisen kutsun olisin saanut omaksenui 126 eurolla, muut maksoivat 20-40 euroa kappale. Ensin ajattelin, että tämä on nyt sitä messuhinnoittelua. Käsitykseni korjasi Punaisen planeetan ystävällinen myyjä: kyse on kirjoista, joista on otettu hyvin pieni painos ja jotka eivät liiku antikvariaateissa.
Onneksi kokoelmastani puuttui myös muutama tavallisempi Christie. Ostin kolme melko kohtuullisella hinnalla: Kolmetoista, Listerdalen arvoitus ja Kissa kyyhkyslakassa. Kissaa kyyhkyslakassa oli tarjolla myös kovakantisena ja parempikuntoisena, mutta pidän vanhoista ja paljon luetuista kirjoista. Kansikuvatkin näissä vanhoissa pokkareissa puhuttelevat minua enemmän.
![]() |
| Tiedän, mitä luen seuraavaksi |
Paljon enemmän olisin halunnut tehdä. Messujen ohjelmaan olin merkinnyt kelteisella korostustussilla useita esiintymisiä ja keskusteluja. En jaksanut enkä ehtinyt nähdä ja kokea kaikkea. Työn ja huvin yhdistäminen ei ollut niin sujuvaa kuin olin luullut. Perjantaina en päässyt runsaan seitsemän tunnin aikana istumaan kuin kahvin ja ruokailun ajaksi.
Työvuorossa jatkuva puhuminen - asioiden innostava ja innostunut esittely - ei niin kevyttä työtä olekaan. Jatkuva huolehtiminen siitä, että kaikkea on tarjolla, on stressaavaa. Lisäksi otin valokuvia myös työpaikkaani varten. Valokuvaaminen on toki ihanaa, mutta valaistusolot olivat hankalat. Valokuvaaminen tarkoitti myös sitä, ettei päivä päättynyt kotiin palaamiseen. Sen jälkeen oli käytävä kuvat läpi, hyvät muokattava vielä paremmiksi ja huonoista oli yritettävä saada hyviä.
Perjantai-iltana olin jo ihan loppu. Lauantaina jaksoin tehdä työvuoroni, mutta sen jälkeen voimavarani olikin käytetty.
Onneksi kirjamessut ovat vain kerran vuodessa ja kestävät vain neljä päivää.
Hullut päivät ja Sofi Oksanen
Julkaistu Päiväkävelyllä torstaina 10. lokakuuta 2013
Minulla oli suunnitelma. Töiden jälkeen käyn Kirjasto 10:ssä hakemassa tyttären varaamat kirjat ja sitten kipaisen kirjakauppaan ostamaan Pasi Ilmari Jääskeläisen tänään ilmestyneen kirjan Sielut kulkevat sateessa. Hyvä suunnitelma.
Suomalaisessa kirjakaupassa oli Sofi Oksanen, vaikka ALE olisi riittänyt uuden kirjan löytämistä vaikeuttamaan. Katsoin kaunokirjallisuuden, katsoin jännityksen, uutuudet, kiersin kaupan keskellä olevan palvelutiskin. Eipä näkynyt missään kirjaa. Sinnikkäänä ja ehkä hieman tyhmänä ihmisenä tarkistin, josko uutuus olisi laitettu alennuskirjojen tai pokkarien joukkoon. Scifiä ja fantasiaa ei päässyt katsomaan, sillä sen alueen edessä istui Sofi Oksanen kertomassa kirjoistaan. Ja hänen edessään ja ympärillään oli kuulijoiden joukko.
Akateemisessa kirjakaupassa asiat eivät olleet yhtään paremmin. Hullut päivät olivat vallanneet kirjakaupan ja joka puolella oli vain keltaisella haamun merkitsemiä kirjoja. Hei, missä täällä ovat uutuudet, teki mieleni huutaa. Mutta eipä sitä olisi kukaan siinä hulluudessa kuullut. Kirjojen paljoudesta löysin kotimaisen kirjallisuuden klassikot, mutta ei tänään ilmestynyt kirja voi siinä yhteydessä olla.
Palasin Suomalaiseen. Kysyin myyjältä, missä on tänään ilmestynyt Jääskeläisen Sielut kulkevat sateessa. Myyjä katsoi koneelta, sanoi kirjan olevan uutuuksissa ja varmuuden vakuudeksi osoitti sormella ja sanoi ”Tuolla”. No, ei sitä sielläkään ollut. Kysyin toiselta myyjältä, joka kiltisti kävi läpi kaikki mahdolliset paikat. ”Kirja on kyllä saapunut, mutta se on varmaan siirretty Sofi Oksasen tieltä pois. Meillä oli Sofi Oksanen vieraana”. Tiedusteltuani asiaa sain kuulla, että Kampin Suomalaisessa kirjakaupassa kirjaa on.
Siellä kiertelin uutuudet, kaunokirjallisuuden hyllyt, myyntitiskin jne. Ystävällinen myyjä etsi minulle kirjaa joka paikasta, kävi varastossakin. Lopulta kirja löytyi jännityskirjojen hyllystä, jota en ollut edes huomannut. Se kun näytti olevan tietokirjojen osastolla.
Sielujen lukemisen aloitan illalla.
Sielut kulkevat sateessa
Julkaistu Päiväkävelyllä sunnuntaina 29. syyskuuta 2013
Odotan tänä syksynä yhden kirjan ilmestymistä. Se on Pasi Ilmari Jääskeläisen Sielut kulkevat sateessa, joka julkaistaan lokakuun 10. päivä. Onneksi siihen ei ole enää pitkä aika. 10.10 menen kirjakauppaan, ostan kirjan ja sen jälkeen minua ei saa häiritä. Sitten vasta kun kirja on luettu. Uskon että se on loistava ja että nautin siitä suuresti, kuten monet muutkin lukijat.
Odotan saavani lukea Jääskeläisen kolmannen romaanin, sillä hän on yksi lempikirjailijoistani. Kaikki alkoi Portti-lehdestä 4/1999, jossa julkaistiin Portin novellikilpailun voittajanovellit. Voittajanovellin ”Oi niitä aikoja elämäni kirjastonhoitajattaren kanssa” oli kirjoittanut joku Pasi Jääskeläinen. Novelli on rakkaustarina, mutta myös tarina ajasta, unista ja viikonpäivistä. Sopivasti scifiä ja käsittämätöntä, jota alkaa tarinan edessä käsittää. Jääskeläisen mielikuvituksen voima näkyy jo tässä novellissa valloittavana.
Pidin novellista kovasti ja laitoin kirjailijan nimen muistiin. Vuosien mittaan luin ja ostin Jääskeläisen molemmat novellikokoelmat ja romaanit.
Lumikosta olen kirjoittanut monta juttua kuten Harjukaupungin salakäytävistäkin. En vain ole julkaissut niitä. Itsekritiikki on noussut sitä mukaa kuin olen lukenut blogijuttuja Jääskeläisen kirjoista. ”En minä vaan olisi osannut tuotakaan juttu noin hyvin sanoa”, ajattelin monet kerrat. Suurista lukukokemuksista en vain osaa kirjoittaa.
| Pian pinoon tulee yksi Jääskeläinen lisää! |
Lumikosta olen kirjoittanut monta juttua kuten Harjukaupungin salakäytävistäkin. En vain ole julkaissut niitä. Itsekritiikki on noussut sitä mukaa kuin olen lukenut blogijuttuja Jääskeläisen kirjoista. ”En minä vaan olisi osannut tuotakaan juttu noin hyvin sanoa”, ajattelin monet kerrat. Suurista lukukokemuksista en vain osaa kirjoittaa.
Siksi en nytkään kirjoita näistä kirjoista. Ja hyvin todennäköisesti tämä juttu jää ainoaksi julkaisemakseni Sielut kulkevat sateessa –romaanista. Yritän toki.
Tällä jutulla osallistun Sielut kulkevat sateessa –mainoskisaan.
Ei niin päivittäinen joulukalenteri, osa 13
Julkaistu Päiväkävelyllä torstaina 22. joulukuuta 2011
Talvipäivänseisauksen päivänä Päiväkävelyllä ei juhlita aurinkoa ja valon määrän kasvua, vaikka juhlimisen aiheita ovatkin. Sen sijaan päivän sitaatissa juhlitaan kulttuurimme suurinta valonlähdettä ja minun oman elämäni tärkeintä instituutiota eli kirjastoa.
Sitaatti on Pasi Ilmari Jääskeläisen kirjasta Lumikko ja yhdeksän muuta.
- Kirjoita ja kirjoita! Millä minä kirjoitan? Ella huusi. – Minulla ei ole kynää! Kaikki kynät ovat taskussani eikä minulla ole vaatteita!
Se oli totta: hänellä ei ollut yllään muuta kuin sukat, ja nekin olivat eri paria.
Kissa tuhahti. – Jokainen tulee kirjastoon alastomana. Siksihän tänne tullaan, pukeutumaan kirjoihin.
Talvipäivänseisauksen päivänä Päiväkävelyllä ei juhlita aurinkoa ja valon määrän kasvua, vaikka juhlimisen aiheita ovatkin. Sen sijaan päivän sitaatissa juhlitaan kulttuurimme suurinta valonlähdettä ja minun oman elämäni tärkeintä instituutiota eli kirjastoa.
Sitaatti on Pasi Ilmari Jääskeläisen kirjasta Lumikko ja yhdeksän muuta.
- Kirjoita ja kirjoita! Millä minä kirjoitan? Ella huusi. – Minulla ei ole kynää! Kaikki kynät ovat taskussani eikä minulla ole vaatteita!
Se oli totta: hänellä ei ollut yllään muuta kuin sukat, ja nekin olivat eri paria.
Kissa tuhahti. – Jokainen tulee kirjastoon alastomana. Siksihän tänne tullaan, pukeutumaan kirjoihin.
You might also like:
maanantai 4. elokuuta 2014
Kirjamessuilla
Julkaistu Päiväkävelyllä sunnuntaina 30. lokakuuta 2011
Vietin sunnuntaipäivän kirjamessuilla eksyksissä. Kuljin kirjamessujen kartan kanssa ja silti minun oli todella vaikeaa hahmottaa sitä, missä olin ja kuinka pääsen haluamaani paikkaan. Olin varautunut eksymiseen ja merkinnyt karttaan muutamia kustantamojen ja kirjakauppojen messupaikkoja. Mutta ei se auttanut. Kohtalontovereiden tapaaminen lohdutti minua kovasti.
Mukana minulla oli kaksi kirjaa: Rajaniemen Kvanttivaras ja Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta. Olin juuri ajoissa paikalla kuullakseni Esko Valtaojan haastattelevan Hannu Rajaniemeä. Älykästä keskustelua, jonka kuuntelemisesta nautin. Rajaniemi piti scifiä tähän huikean teknologisen kehityksen aikaan hyvin sopivana kirjallisuuden genrenä. Hän valaisi Kvanttivarkaan alussa olevaa sitaattia Maurice Leblancin kirjasta ”Arsene Lupin karkaa” niin, että minäkin ymmärsin itsensä kadottamisen teeman. Kvanttivarkaassa elämän kuvitteellisuus, identiteettien, muistojen, jopa kehojen, vaihtaminen kuvaa osittain jo tätä aikaa.
Haastattelun jälkeen löysin Gummeruksen messupaikan, vaikka olin välillä joutua paniikkiin. Pelkäsin kirjailijan ehtivän poistua ja minä en saakaan omistuskirjoitusta. Onneksi niin ei käynyt. Yhtä tärkeää kuin omistuskirjoituksen saaminen oli kysyä Rajaniemen sukujuurista, sillä Niinimaalla asui Rajaniemen perhe. Mutta ei, Hannu Rajaniemi ei ole lapsuudessani tuntemieni nuorten miesten jälkeläinen.
Tämän jälkeen halusin tupakkaa ja kahvia. Edellisiltä kirjamessuilta muistin hatarasti, missä tupakkapaikka on. Sinne löytäminen oli puhdasta harhailua, epätoivoa ja eksymisen tunnetta, vaikka kysyin tietä. Löysinpä antikvariaattiosaston ja osasin sinne jopa palata saatuani kahvia ja tupakkaa.
Tapasin toisen eksyneen, kirjailija Jääskeläisen. Juttelimme jonkin aikaa ja sanoin hakevani omistuskirjoituksen myöhemmin Ateenan messuosastolta.
Sitä odotellessani käväisin kuuntelemassa Kauko Röyhkää. En jaksanut keskittyä ja toisaalta, olin eilen hänen keikallaan. Eilisillan hyväntuulinen ja säkenöivä muusikko oli tänään hiukan väsynyt kirjailija. Kiersin antikvariaattiosaston ja kartutin kirjahyllyäni neljällä Agatha Christiellä ja yhdellä Robert van Gulikilla. Agatha Christie –kokoelmastani puuttuu enää 37 suomennettua teosta!
Kuvastaja-palkinto myönnettiin Pasi Ilmari Jääskeläiselle vuoden 2010 parhaasta kotimaisesta fantasiateoksesta Harjukaupungin salakäytävät. Onnea! Jääskeläisen haastattelua en ehtinyt kuunnella kuin alusta, sillä ystäväni tulivat hakemaan minua kahville.
Kirjaan Lumikko ja yhdeksän muuta sain omistuskirjoituksen: ”Päiville 30.10.11 kirjamessuilla” ja nimikirjoitus, jossa ehkä lukee Pasi Ilmari Jääskeläinen tai sitten vain Pasi Jääskeläinen. Keskustelimme Lumikosta ja Harjukäytävistä, palkintojen merkityksestä ja siitä, kuinka täältä pääsee pois. Olisin jatkanut keskustelua pitempään, mutta aloin ajatella, että en voi omia kirjailijaa. Vaikka olisin kyllä halunnut.
Onneksi elämässäni on muutakin kuin työ.
Mukana minulla oli kaksi kirjaa: Rajaniemen Kvanttivaras ja Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta. Olin juuri ajoissa paikalla kuullakseni Esko Valtaojan haastattelevan Hannu Rajaniemeä. Älykästä keskustelua, jonka kuuntelemisesta nautin. Rajaniemi piti scifiä tähän huikean teknologisen kehityksen aikaan hyvin sopivana kirjallisuuden genrenä. Hän valaisi Kvanttivarkaan alussa olevaa sitaattia Maurice Leblancin kirjasta ”Arsene Lupin karkaa” niin, että minäkin ymmärsin itsensä kadottamisen teeman. Kvanttivarkaassa elämän kuvitteellisuus, identiteettien, muistojen, jopa kehojen, vaihtaminen kuvaa osittain jo tätä aikaa.
Haastattelun jälkeen löysin Gummeruksen messupaikan, vaikka olin välillä joutua paniikkiin. Pelkäsin kirjailijan ehtivän poistua ja minä en saakaan omistuskirjoitusta. Onneksi niin ei käynyt. Yhtä tärkeää kuin omistuskirjoituksen saaminen oli kysyä Rajaniemen sukujuurista, sillä Niinimaalla asui Rajaniemen perhe. Mutta ei, Hannu Rajaniemi ei ole lapsuudessani tuntemieni nuorten miesten jälkeläinen.
Tämän jälkeen halusin tupakkaa ja kahvia. Edellisiltä kirjamessuilta muistin hatarasti, missä tupakkapaikka on. Sinne löytäminen oli puhdasta harhailua, epätoivoa ja eksymisen tunnetta, vaikka kysyin tietä. Löysinpä antikvariaattiosaston ja osasin sinne jopa palata saatuani kahvia ja tupakkaa.
Tapasin toisen eksyneen, kirjailija Jääskeläisen. Juttelimme jonkin aikaa ja sanoin hakevani omistuskirjoituksen myöhemmin Ateenan messuosastolta.
Sitä odotellessani käväisin kuuntelemassa Kauko Röyhkää. En jaksanut keskittyä ja toisaalta, olin eilen hänen keikallaan. Eilisillan hyväntuulinen ja säkenöivä muusikko oli tänään hiukan väsynyt kirjailija. Kiersin antikvariaattiosaston ja kartutin kirjahyllyäni neljällä Agatha Christiellä ja yhdellä Robert van Gulikilla. Agatha Christie –kokoelmastani puuttuu enää 37 suomennettua teosta!
Kuvastaja-palkinto myönnettiin Pasi Ilmari Jääskeläiselle vuoden 2010 parhaasta kotimaisesta fantasiateoksesta Harjukaupungin salakäytävät. Onnea! Jääskeläisen haastattelua en ehtinyt kuunnella kuin alusta, sillä ystäväni tulivat hakemaan minua kahville.
Kirjaan Lumikko ja yhdeksän muuta sain omistuskirjoituksen: ”Päiville 30.10.11 kirjamessuilla” ja nimikirjoitus, jossa ehkä lukee Pasi Ilmari Jääskeläinen tai sitten vain Pasi Jääskeläinen. Keskustelimme Lumikosta ja Harjukäytävistä, palkintojen merkityksestä ja siitä, kuinka täältä pääsee pois. Olisin jatkanut keskustelua pitempään, mutta aloin ajatella, että en voi omia kirjailijaa. Vaikka olisin kyllä halunnut.
Onneksi elämässäni on muutakin kuin työ.
Noin 10 kirjaa ja noin 10 kosmetiikkatuotetta
Julkaistu Päiväkävelyllä sunnuntaina 17. heinäkuuta 2011
Sain Marja-Leenalta haasteen listata 10 tärkeää kirjaa ja 10 suosikkikosmetiikkatuotetta. En ole varma, kuinka sana ’tärkeä’ tässä yhteydessä tulkitaan. Kirja, johon palaa monta kertaa uudestaan? Kirja, josta on tullut osa ajattelua käsitteiden, mielikuvien tai tapahtumien kautta?
Lapsuuden ja varhaisnuoruuden tärkeimmät kirjat olivat
Kompassi, joka ruokki uteliaisuuttani ja tiedonjanoani Niinimaalla. Päiväkävelyllä olen kirjoittanut Kompassista otsikolla Tiedonjanoa ja mielikuvitusta.
Otavan iso tietosanakirjan kaikkia osia (1-10) luin hieman vanhempana. Keskustelun tuoksinassa olohuoneen kirjahyllystä kaivettiin usein osa jos toinenkin selvittämään, kuinka asia oikeasti on. Itsekseni luin usein elokuvista kertovaa artikkelia. Katselin kuvia elokuvista ja haaveilin vielä joskus näkeväni sellaiset elokuvat kuin Seitsemäs sinetti tai Paikka auringossa.
H.C. Andersenin Kootut sadut ja tarinat I-III. Luin kaikki kolme osaa lukuisat kerrat ja vieläkin muistan, että ensimmäisenä satuna oli ”Tulukset”. Tärkein Andersenin satu oli Pieni Merenneito, joka oli lapsuudenkodissani erillisenä kirjana Pieni merenneito ja muita H.C. Andersenin satuja vuodelta 1957. Siinä oli hyvin kaunis kuvitus kansikuvaa myöten. Valitettavasti kirja on kadonnut vuosia sitten (tai luettu loppuun) eikä minulla ole sitä. Pienestä merenneidosta olen kirjoittanut Päiväkävelyllä kaksi juttua: ”Pieni merenneito” ja ”Merenneito pysyköön merenneitona”.
Teininä, ennen yliopistoon menoa, luin kaiken mahdollisen, mitä käsiini sain. Alavuden kirjasto oli oikein hyvä pienen kaupungin kirjasto.
Tärkein tämän ajan kirja oli kuitenkin sinikantinen opas astrologiaan, jonka luin alkusyksystä 1972. Kirjan nimeä en muista, luultavasti se oli Astrologia. Siitä lähtien astrologia on ollut minulle yksi keino ymmärtää ihmistä, parisuhdetta ja maailmaa.
Vähintään yhtä tärkeä oli Aben Välijääkausi 4, joka tutustutti minut hämmästyttävään ja ihmeelliseen scifin maailmaan. Scifin maailmasta olen löytänyt monet minulle rakkaimmista kirjoista.
Yliopistossa opiskelin mm. kotimaista kirjallisuutta, mutta sitä kautta sen ajan tärkeimmät kirjat eivät tulleet. Tärkein opiskeluajan kirja, Doris Lessingin Shikasta, tuli luettua ystävieni useiden kehotusten jälkeen. Kirjan luettuani ajattelin maapallon historiasta, arkkitehtuurista ja ihmisistä uudella tavalla uusin käsittein. Saman teki myös Lessingin Avioliitot vyöhykkeiden välillä.
Kotimaisen kirjallisuuden peruskurssin luennoitsijalla oli tapana lukea otteita Homeroksen Odysseiasta Pentti Saarikosken käännöksenä. Otteet tekivät valtavan vaikutuksen, ostin kirjan ja luin sen. Rakastuin Odysseian kieleen, sanoihin ja eeppiseen kerrontaan.
Työelämässä olen ehtinyt olla miltei 25 vuotta. Luen vähemmän kuin nuorena, mutta silti olen valvonut monet yöt kirjaa lukien.
Tämän ajan tärkein kirja on novelli, joka ilmestyi ensimmäisen kerran Portti-lehdessä nro 4/1999. Pasi Ilmari Jääskeläisen novelli Oi niitä aikoja: elämäni kirjastonhoitajattaren kanssa on tarina ajasta ja rakkaudesta. Oikeassa suhteessa kaikkea, mitä kirjallisuudelta tuolloin odotin. Minusta tuli Jääskeläis-fani ja hyllystäni löytyvät kaikki julkaistut teokset, myös novellikokoelma Missä junat kääntyvät, joka myöhemmin julkaistiin editoituna nimellä Taivaalta pudonnut eläintarha.
Johanna Sinisalon Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita on mestarillinen novellikokoelma, jonka tarinoihin viittaan keskustelussa vähän väliä.
Lopuksi, mutta ei vähäisimpänä, on Agatha Christien koko tuotanto. Innostuin Christiestä uudelleen katsomani Agatha Christien koodi –dokumentin ansioista. Agatha Christiestä olen kirjoittanut Päiväkävelyllä muutaman kerran.
Ja jos suodaan vielä yksi, niin se on J.K. Rowlingin Harry Potter –kirjat.
Lapsuuden ja varhaisnuoruuden tärkeimmät kirjat olivat
Kompassi, joka ruokki uteliaisuuttani ja tiedonjanoani Niinimaalla. Päiväkävelyllä olen kirjoittanut Kompassista otsikolla Tiedonjanoa ja mielikuvitusta.
Otavan iso tietosanakirjan kaikkia osia (1-10) luin hieman vanhempana. Keskustelun tuoksinassa olohuoneen kirjahyllystä kaivettiin usein osa jos toinenkin selvittämään, kuinka asia oikeasti on. Itsekseni luin usein elokuvista kertovaa artikkelia. Katselin kuvia elokuvista ja haaveilin vielä joskus näkeväni sellaiset elokuvat kuin Seitsemäs sinetti tai Paikka auringossa.
H.C. Andersenin Kootut sadut ja tarinat I-III. Luin kaikki kolme osaa lukuisat kerrat ja vieläkin muistan, että ensimmäisenä satuna oli ”Tulukset”. Tärkein Andersenin satu oli Pieni Merenneito, joka oli lapsuudenkodissani erillisenä kirjana Pieni merenneito ja muita H.C. Andersenin satuja vuodelta 1957. Siinä oli hyvin kaunis kuvitus kansikuvaa myöten. Valitettavasti kirja on kadonnut vuosia sitten (tai luettu loppuun) eikä minulla ole sitä. Pienestä merenneidosta olen kirjoittanut Päiväkävelyllä kaksi juttua: ”Pieni merenneito” ja ”Merenneito pysyköön merenneitona”.
Teininä, ennen yliopistoon menoa, luin kaiken mahdollisen, mitä käsiini sain. Alavuden kirjasto oli oikein hyvä pienen kaupungin kirjasto.
Tärkein tämän ajan kirja oli kuitenkin sinikantinen opas astrologiaan, jonka luin alkusyksystä 1972. Kirjan nimeä en muista, luultavasti se oli Astrologia. Siitä lähtien astrologia on ollut minulle yksi keino ymmärtää ihmistä, parisuhdetta ja maailmaa.
Vähintään yhtä tärkeä oli Aben Välijääkausi 4, joka tutustutti minut hämmästyttävään ja ihmeelliseen scifin maailmaan. Scifin maailmasta olen löytänyt monet minulle rakkaimmista kirjoista.
Yliopistossa opiskelin mm. kotimaista kirjallisuutta, mutta sitä kautta sen ajan tärkeimmät kirjat eivät tulleet. Tärkein opiskeluajan kirja, Doris Lessingin Shikasta, tuli luettua ystävieni useiden kehotusten jälkeen. Kirjan luettuani ajattelin maapallon historiasta, arkkitehtuurista ja ihmisistä uudella tavalla uusin käsittein. Saman teki myös Lessingin Avioliitot vyöhykkeiden välillä.
Kotimaisen kirjallisuuden peruskurssin luennoitsijalla oli tapana lukea otteita Homeroksen Odysseiasta Pentti Saarikosken käännöksenä. Otteet tekivät valtavan vaikutuksen, ostin kirjan ja luin sen. Rakastuin Odysseian kieleen, sanoihin ja eeppiseen kerrontaan.
Työelämässä olen ehtinyt olla miltei 25 vuotta. Luen vähemmän kuin nuorena, mutta silti olen valvonut monet yöt kirjaa lukien.
Tämän ajan tärkein kirja on novelli, joka ilmestyi ensimmäisen kerran Portti-lehdessä nro 4/1999. Pasi Ilmari Jääskeläisen novelli Oi niitä aikoja: elämäni kirjastonhoitajattaren kanssa on tarina ajasta ja rakkaudesta. Oikeassa suhteessa kaikkea, mitä kirjallisuudelta tuolloin odotin. Minusta tuli Jääskeläis-fani ja hyllystäni löytyvät kaikki julkaistut teokset, myös novellikokoelma Missä junat kääntyvät, joka myöhemmin julkaistiin editoituna nimellä Taivaalta pudonnut eläintarha.
Johanna Sinisalon Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita on mestarillinen novellikokoelma, jonka tarinoihin viittaan keskustelussa vähän väliä.
Lopuksi, mutta ei vähäisimpänä, on Agatha Christien koko tuotanto. Innostuin Christiestä uudelleen katsomani Agatha Christien koodi –dokumentin ansioista. Agatha Christiestä olen kirjoittanut Päiväkävelyllä muutaman kerran.
Ja jos suodaan vielä yksi, niin se on J.K. Rowlingin Harry Potter –kirjat.
---------------------------------------------------
Haasteen toinen osa eli 10 kosmetiikkatuotetta tuotti vähän ongelmia, sillä en meikkaa lainkaan.
SP hydrate shampoo + hoitoaine tekee hiuksistani kammattavat pesun jälkeen.
Kasvot puhdistan Vichyn kostetuttavalla kasvovedellä ja kerran viikossa Cliniquen kuorinta-aineella. Kosteusvoiteena minulla on Cliniquen kosteuttava päivävoide.
Suihkun jälkeen kosteutan vartaloni ihon Nivean after sun lotionilla, sillä se kosteuttaa ja pehmentää ihon sekä imeytyy hyvin. Kainaloihini suihkutan Chanelin Coco Mademoiselle deodoranttia. Lempituoksujani ovat Elizabeth Ardenin Green Tea ja CK One.
Huuleni pysyvät kunnossa Bepanthen voiteen ansiosta. Jalkoihini laitan Schollin kosteuttavaa jalkavoidetta ja käsiini sitä käsivoidetta, jota just sattuu olemaan.
Kosmetiikkatuotteeni kosteuttavat kovasti, mutta hei, olen 51-vuotias.
Haaste pitää laittaa eteenpäin. Haasteeseen voivat tarttua kaikki blogini lukijat..
Haasteen toinen osa eli 10 kosmetiikkatuotetta tuotti vähän ongelmia, sillä en meikkaa lainkaan.
SP hydrate shampoo + hoitoaine tekee hiuksistani kammattavat pesun jälkeen.
Kasvot puhdistan Vichyn kostetuttavalla kasvovedellä ja kerran viikossa Cliniquen kuorinta-aineella. Kosteusvoiteena minulla on Cliniquen kosteuttava päivävoide.
Suihkun jälkeen kosteutan vartaloni ihon Nivean after sun lotionilla, sillä se kosteuttaa ja pehmentää ihon sekä imeytyy hyvin. Kainaloihini suihkutan Chanelin Coco Mademoiselle deodoranttia. Lempituoksujani ovat Elizabeth Ardenin Green Tea ja CK One.
Huuleni pysyvät kunnossa Bepanthen voiteen ansiosta. Jalkoihini laitan Schollin kosteuttavaa jalkavoidetta ja käsiini sitä käsivoidetta, jota just sattuu olemaan.
Kosmetiikkatuotteeni kosteuttavat kovasti, mutta hei, olen 51-vuotias.
Haaste pitää laittaa eteenpäin. Haasteeseen voivat tarttua kaikki blogini lukijat..
Tunnisteet:
Agatha Christie,
Doris Lessing,
H. C. Andersen,
haasteet,
Homeros,
J. K. Rowling,
Johanna Sinisalo,
Kobo Abe,
lapsuus,
lukeminen,
Pasi Ilmari Jääskeläinen,
sadut,
tietokirjat
Ymmärrystä kirjallisuuden avulla
Julkaistu Päiväkävelyllä keskiviikkona 25. toukokuuta 2011
Minusta ei tullut verkkoviestinnän maisteria, monesta syystä. Aloitin opinnot innoissani syksyllä 2002, sillä toivoin saavani tietämystä ja ymmärrystä verkosta ja sen tutkimisesta. Vaikka koulutusohjelma ei ollut napakymppi, opin monta asiaa. Osan ehkä tahattomasti. Kuten sen, että tutkimusta tehdessä olisi hyvä käyttää mahdollisimman uutta tutkimuskirjallisuutta.
Tänään olin kirjanjulkistamistilaisuudessa. Oletin kirjan nimen ”Silmät auki sosiaaliseen mediaan” perusteella, että kirja käsittelisi sosiaalista mediaa laajalti ja monelta kantilta. Petyin. Kirja oli vanha syntyessään ja sai minut pohtimaan, voiko ja kannattaako sosiaalista mediaa ja virtuaalivallankumousta edes tutkia.
Nopeasti muuttuvan ilmiön tutkiminen niin että tutkimuksella olisi jotain annettavaa lukijalleen, lienee hyvin vaikeaa. Ehkä sadan vuoden päästä historiantutkimus tekee suuria oivalluksia, jotka ovat meille bloggajille, facebookkaajille jaYouTubeen videoita tekeville selvää pässinlihaa nyt.
Teeman näyttämä dokumenttisarja Virtuaalivallankumous on ollut kiinnostava, ajatuksia herättävä ja oivalluksia antava. Huomenna torstaina tulee viimeinen jakso, joka keskittynee sosiaaliseen mediaan. Kaikki jaksot ovat nähtävissä YLE Areenassa. Ehkä nettiä ja sosiaalista mediaa onkin lähestyttävä dokumentin keinoin.
Kirjallisuudessa nettiä ja sosiaalista mediaa tai niiden kaltaisia ilmiöitä ja teknologiaa on käsitelty kauan, eikä William Gibsonin Neurovelho taatusti ollut ensimmäinen. Pasi Ilmari Jääskeläisen romaanissa Harjukaupungin salakäytävät Facebookilla on keskeinen rooli. Hannu Rajaniemen Kvanttivarkaassa yhteismuistin voinee ymmärtää internetiksi, johon on ladattu lähes kaikki ja joka on kaikkien käytettävissä.
Muuten, pidin Kvanttivarkaasta hyvin paljon. Se on trilogian ensimmäinen osa. Toisessa osassa ehkä selviää, mitä kvanttivarkaan tulee varastaa.
Nyt äkkiä ei tule muita kirjoja mieleen, vaikka niitä lienee paljon. Otan mielelläni kirjavinkkejä vastaan!
Tänään olin kirjanjulkistamistilaisuudessa. Oletin kirjan nimen ”Silmät auki sosiaaliseen mediaan” perusteella, että kirja käsittelisi sosiaalista mediaa laajalti ja monelta kantilta. Petyin. Kirja oli vanha syntyessään ja sai minut pohtimaan, voiko ja kannattaako sosiaalista mediaa ja virtuaalivallankumousta edes tutkia.
Nopeasti muuttuvan ilmiön tutkiminen niin että tutkimuksella olisi jotain annettavaa lukijalleen, lienee hyvin vaikeaa. Ehkä sadan vuoden päästä historiantutkimus tekee suuria oivalluksia, jotka ovat meille bloggajille, facebookkaajille jaYouTubeen videoita tekeville selvää pässinlihaa nyt.
Teeman näyttämä dokumenttisarja Virtuaalivallankumous on ollut kiinnostava, ajatuksia herättävä ja oivalluksia antava. Huomenna torstaina tulee viimeinen jakso, joka keskittynee sosiaaliseen mediaan. Kaikki jaksot ovat nähtävissä YLE Areenassa. Ehkä nettiä ja sosiaalista mediaa onkin lähestyttävä dokumentin keinoin.
Kirjallisuudessa nettiä ja sosiaalista mediaa tai niiden kaltaisia ilmiöitä ja teknologiaa on käsitelty kauan, eikä William Gibsonin Neurovelho taatusti ollut ensimmäinen. Pasi Ilmari Jääskeläisen romaanissa Harjukaupungin salakäytävät Facebookilla on keskeinen rooli. Hannu Rajaniemen Kvanttivarkaassa yhteismuistin voinee ymmärtää internetiksi, johon on ladattu lähes kaikki ja joka on kaikkien käytettävissä.
Muuten, pidin Kvanttivarkaasta hyvin paljon. Se on trilogian ensimmäinen osa. Toisessa osassa ehkä selviää, mitä kvanttivarkaan tulee varastaa.
Nyt äkkiä ei tule muita kirjoja mieleen, vaikka niitä lienee paljon. Otan mielelläni kirjavinkkejä vastaan!
Sunnuntain iloksi JK
Julkaistu Päiväkävelyllä sunnuntaina 13. maaliskuuta 2011
Etukäteen oli suunnitellut, että sunnuntain iloksi olisi L, jolloin Harper Leen Kuin surmaisi satakielen saisi haltioituneet kehunsa. Kirjasta tehty elokuva on tänään YLETeeman klassikkoelokuvana.
JK:ssa ei ole mitään vikaa. Päinvastoin, siinä on useita lempikirjailijoitani ja –kirjojani. Jones, Jääskeläinen ja Kivi!
Ensimmäisenä Noidan veli, josta olen kirjoittanut aikaisemmin. Tampereen Finnconissa pari vuotta sitten kuuntelin paneelikeskustelua Diana Wynne Jonesista. Panelistit olivat yksimielisiä siitä, että Noidan veli on kirjailijan paras. Kirjailijan laajasta tuotannosta olen lukenut Noidan veljen lisäksi vain muutaman suomennetun teoksen. Hienoja kirjoja.
James Joycea kuuluu lukea, eikö niin? Hyllyyni on eksynyt Taiteilijan omakuva nuoruusvuosilta ensimmäisen poikakaverini innoittamana. Hän opiskeli englantia ja rakastui Joyceen Finnegans Waken ja Odysseuksen myötä. Minuun Joyce ei tehnyt niin suurta vaikutusta.
Leski, nunna ja kurtisaani odottaa lukemista. Delawaren pojat on niitä lapsena lukemiani poikien seikkailukirjoja, joista pidin kovasti.
Pasi Ilmari Jääskeläisen koko kirjamuotoinen tuotanto on tässä hyllyssä. Toisessa hyllyssä ovat ne Portti-lehdet, joissa julkaistiin hänen kunkin vuoden scifi- ja fantasiakirjoituskilpailun voittaneet novellinsa. Nautin suuresti Jääskeläisen tyylistä kirjoittaa ja viedä tarinaa eteenpäin. Olen monesti yrittänyt kirjoittaa Jääskeläisen kirjoista. Joka kerta olen huomannut, että se on hyvin vaikeaa, sillä en pysty tavoittamaan niiden monimuotoisuutta. Olen joskus verrannut Jääskeläisen tyyliä Malice Mizeriin. Vertaus on edelleen osuva.
Lilian Kallion Ugudibuu on erittäin riemastuttava teos. Viiden nuoren naisen selviämistarina Tampereella kaikkien muiden ihmisten yhtäkkiä hävittyä maailmasta on tutustumisen arvoinen.
Aleksis Kiven Mestariteokset II löytyi asuintaloni jätehuoneesta. Ihmettelen kyllä itseäni, sillä Seitsemän veljestä puuttuu hyllystäni edelleen. Seitsemän veljestä on ihana!
Anita Konkan Hullun taivaassa olen saanut sisareltani jouluna 1991. En muista kirjasta mitään, pitäisi ehkä lukea uudestaan. Sen sijaan Dean R. Koontzin kirjan Ääniä yössä muistan oikein hyvin. Geenimanipuloitu koira Einstein valloittaa sydämeni joka kerta. Kirjallisuudessa on kaksi eläintä, joita rakastan. Toinen on Einstein ja toinen on eräs leijona, josta L-kirjoissa lisää.
Olemisen sietämätön keveys on kuin aforismi.
JK:ssa ei ole mitään vikaa. Päinvastoin, siinä on useita lempikirjailijoitani ja –kirjojani. Jones, Jääskeläinen ja Kivi!
Ensimmäisenä Noidan veli, josta olen kirjoittanut aikaisemmin. Tampereen Finnconissa pari vuotta sitten kuuntelin paneelikeskustelua Diana Wynne Jonesista. Panelistit olivat yksimielisiä siitä, että Noidan veli on kirjailijan paras. Kirjailijan laajasta tuotannosta olen lukenut Noidan veljen lisäksi vain muutaman suomennetun teoksen. Hienoja kirjoja.
James Joycea kuuluu lukea, eikö niin? Hyllyyni on eksynyt Taiteilijan omakuva nuoruusvuosilta ensimmäisen poikakaverini innoittamana. Hän opiskeli englantia ja rakastui Joyceen Finnegans Waken ja Odysseuksen myötä. Minuun Joyce ei tehnyt niin suurta vaikutusta.
Leski, nunna ja kurtisaani odottaa lukemista. Delawaren pojat on niitä lapsena lukemiani poikien seikkailukirjoja, joista pidin kovasti.
Pasi Ilmari Jääskeläisen koko kirjamuotoinen tuotanto on tässä hyllyssä. Toisessa hyllyssä ovat ne Portti-lehdet, joissa julkaistiin hänen kunkin vuoden scifi- ja fantasiakirjoituskilpailun voittaneet novellinsa. Nautin suuresti Jääskeläisen tyylistä kirjoittaa ja viedä tarinaa eteenpäin. Olen monesti yrittänyt kirjoittaa Jääskeläisen kirjoista. Joka kerta olen huomannut, että se on hyvin vaikeaa, sillä en pysty tavoittamaan niiden monimuotoisuutta. Olen joskus verrannut Jääskeläisen tyyliä Malice Mizeriin. Vertaus on edelleen osuva.
Lilian Kallion Ugudibuu on erittäin riemastuttava teos. Viiden nuoren naisen selviämistarina Tampereella kaikkien muiden ihmisten yhtäkkiä hävittyä maailmasta on tutustumisen arvoinen.
Aleksis Kiven Mestariteokset II löytyi asuintaloni jätehuoneesta. Ihmettelen kyllä itseäni, sillä Seitsemän veljestä puuttuu hyllystäni edelleen. Seitsemän veljestä on ihana!
Anita Konkan Hullun taivaassa olen saanut sisareltani jouluna 1991. En muista kirjasta mitään, pitäisi ehkä lukea uudestaan. Sen sijaan Dean R. Koontzin kirjan Ääniä yössä muistan oikein hyvin. Geenimanipuloitu koira Einstein valloittaa sydämeni joka kerta. Kirjallisuudessa on kaksi eläintä, joita rakastan. Toinen on Einstein ja toinen on eräs leijona, josta L-kirjoissa lisää.
Olemisen sietämätön keveys on kuin aforismi.
sunnuntai 3. elokuuta 2014
Kirjamessuilla
Julkaistu Päiväkävelyllä sunnuntaina 31. lokakuuta 2010
Lauantaina Helsingin kirjamessuilla kävi samoin kuin usein ennenkin: kiersin antikvariaattien osastot tarkkaan ja moneen kertaan. Siellä kuljetin sormiani kirjojen selkiä pitkin, nautin kirjojen tunnusta ihollani ja kyselin kirjatukina toimineiden kivihirviöiden hintoja. Melkoinen urakehitys gargoileilla: Pariisin vartijoista matkamuistoiksi ja kirjatuiksi.
Olen varmaan hyvin vanhanaikainen tai sitten vain hemmetin yksinäinen, mutta ruoka- ja viinipuolella vain käväisin. Maistelin suklaata ja juustoja, viinit jätin muiden juotaviksi. Yksin ei ole kiva juoda. Seuralaiseni, 17-vuotiaan sisarentyttäreni, olin kadottanut jo aikoja sitten eikä hänestä alaikäisenä viiniseuraksi olisi ollutkaan.
Uuden kirjallisuuden osastot, suuret kustantajat, kirjakerhot ja mediat, oikeastaan vain vilkaisin läpi ohi mennessäni. Osallistuin Suomalaisen kirjakaupan Agatha Christie –kisaan, mutta en muista mitä siinä saattoi voittaa.
Messujen tärkein tapahtuma oli heti aamulla, kun Kirjakahvilassa haastateltavan tuolille istahti Pasi Ilmari Jääskeläinen. Ennen haastattelua kävin hakemassa omistuskirjoituksen Harjukaupungin salakäytäviin. ”Oletko sinä se Päivi?” –kysymykseen vastasin vain, että olen. Virtuaalisesti olemme tunteneet jo muutaman vuoden ja tämä oli eka kerta kun tapasimme oikeasti. Ehkä hän on oleskellut salakäytävissä ja minä kirjaston uumenissa ja ehkä juuri siksi tuntui oikein mukavalta nähdä ja tavata toinen kolmiulotteisesti.
Suorastaan harmittelin, etten ollut ottanut mukaani koko hänen tuotantoaan saadakseni niihinkin omistuskirjoituksen. Luonnollisesti olisin aloittanut Portti-lehdestä 4/1999, jossa julkaistiin ”Oi niitä aikoja: elämäni kirjastonhoitajattaren kanssa” ensimmäisen kerran. Novellin voi lukea myöhemmin julkaistusta novellikokoelmasta ”Missä junat kääntyvät” ja sen editoidusta painoksesta ”Taivaalta pudonnut eläintarha”. Suosittelen!
Kirjoja ostin vain antikvariaattipuolelta.
- Boris Akunin: Akilleen kuolema
- Agatha Christie: Syyttävä sormi ; Kaikki päättyy kuolemaan ; Kuolleen miehen huvimaja
- J.K. Rowling: Harry Potter ja kuoleman varjelukset
Korkeista hinnoista ällistyneenä tarkastin muutaman omassa kirjahyllyssäni olevan kirjan hinnan – ja ihmettelin. 35 euroa Besterin Määränpäänä tähdistä, samoin 35 euroa Le Guinin Osattomien planeetasta. Joko käytettyjen kirjojen hinta on ylipäätään noussut vietävästi tai sitten – en tiedä. Kovin harvinaisista kirjoista ei voinut olla kyse, sillä samat kirjat olivat myös muiden antikvariaattien tarjonnassa. Muistaakseni ihmettelin myös vuosi sitten kirjamessujen yhteydessä antikvariaattikirjojen hintoja. Tosin silloin oli kyse huomattavasti alemmista hinnoista.
Lukeminen oli intohimoni
Julkaistu Päiväkävelyllä keskiviikkona 15. syyskuuta 2010
Lukeminen ei ole enää intohimoni. Sen sijaan lukeminen toimii erittäin hyvin unilääkkeenä. Kirja kuin kirja, pari sivua riittää siihen, etteivät silmäni pysy enää auki. Tämän unilukemisen opin opiskeluaikana lukiessani Afrikan historian tenttiin. Kirja oli raskas ja vaikeaa englantia. Vähemmästäkin sellainen alkaa nukuttaa. Pääsin muistaakseni tentistä läpi.Oi niitä aikoja, kun luin ahmimalla valvoen yöt kirjan kanssa. En usko kirjojen muuttuneen huonommiksi. Minä siinä olen muuttunut. Ajankäyttötapani on muuttunut.
Kirjan lukeminen vaatii pysähtymistä ja keskittymistä. Pelkkä ajatus sellaiseen ryhtymisestä tarkoittaa sitä, että varmistan ensin, ettei tv:stä tule mitään, tsekkaan Facebookin ja Blogilistan ja pelaan ainakin yhden Bubble Shooterin. Sitten kun on aivan varma, että mikään muu ei nyt tuo täytettä tyhjään elämääni, sitten otan kirjan käteeni lukeakseni sitä.
Silti olen lukenut hienoja kirjoja. Anja Snellmanin Parvekejumalia suosittelen lämpimästi kaikille. Sen sijaan Johan Ajvide Lindqvistin kirjaa Ystävät hämärän jälkeen en suosittele kaikille. Kirja on raskas toivottomuuden kuvaus, jossa on mukana vampyyreja, väkivaltaa ja ällöttäviä kohtauksia. Se on myös intensiivinen, lumoava ja aivan toisenlainen kuin elokuva.
Tänään kävin ostamassa Pasi Ilmari Jääskeläisen uuden romaanin Harjukaupungin salakäytävät.
Myös Agatha Christie on suosikkikirjailijani. Hänen syntymästä tuli tänään 120 vuotta.
Missä junat kääntyvät
Julkaistu Päiväkävelyllä maanantaina 4. tammikuuta 2010
Olin tämän päivän uutispimennossa. Aamuhesarin jälkeen en käynyt Hs.fi:ssä enkä tsekannut stt:n uutisia. Olin juuri päättänyt katsoa yhden tallentamani elokuvan kun katsoin kelloa. Ahaa, puoli yhdeksän. Pitääpä katsoa uutiset.Ja niin sain tietää itsestään liikkuvista kaksikerroksisista junavaunuista, jotka haluavat osallistua neuvotteluun. Ja sain kuulla, että rakennus jossa kyseinen neuvotteluhuone sijaitsee, on tehty kestämään seikkailun- tai neuvottelunhaluisia junavaunuja.
En tiedä, olisinko mitenkään pärjännyt ilman näin absurdeja uutisia.
Jos tällaiset asiat ovat totta ja kai ne ovat, kun kerran Ylen uutisissa asia kerrottiin, niin mihin tarvitaan mielikuvitusta? Vanha sanonta, jonka mukaan todellisuus on tarua ihmeellisempää, pitänee paikkansa tarinasta riippumatta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)









