Joulukalenterin 1. luukku: Hercule Poirot

Julkaistu Päiväkävelyllä maanantaina 1. joulukuuta 2014

Minua houkuttelee ajatus joulukalenterista, jossa on vain Agatha Christie -sitaatteja. Agatha Christien laajassa tuotannossa riittäisi kyllä siteerattavaa vaikka jokaiselle joulukalenterin päivälle ja vähän enempäänkin. En sellaista kuitenkaan lupaa, sillä kirjojen maailmaan mahtuu niin paljon muutakin.

Joulukalenterimateriaalia

Päivän sitaatti on Agtaha Christien ensimmäisestä julkaistusta kirjasta Stylesin tapaus (1920). Siinä Christie esittelee Hercule Poirotin. Sitaatti on pitkä.

"Poirot oli merkillisen näköinen pikku mies. Hän ei ollut juuri sataakuuttakymmentä senttiä pitempi, mutta hän oli varsin ryhdikäs ja esiintymiseltään arvokas. Hänen päänsä oli täsmälleen munan mutoinen ja se oli aina hieman kallellaan. Hänen viiksensä olivat hyvin jäykät ja sotilaalliset. Hänen asunsa oli miltei uskomattoman huoliteltu; tomuhiukkanen olisi varmaan tuottanut hänelle suurempaa tuskaa kuin luodinreikä. Ikäväkseni huomasin että hän ontui nyt melko pahasti. Tämä merkillinen, keikarimainen pikku mies oli aikanaan ollut Belgian poliisivoimian suurimpia ylpeyksiä. Hänen salapoliisinvainunsa oli ainutlaatuinen, ja hän oli saavuttanut useita suurvoittoja selvittäessään aikansa ongelmallisimpia rikostapauksia."

Myöhemmin Agatha Christien tapa kuvata Hercule Poirotia muuttuu. Poirotin turhamaisuus, itserakkaus ja halu esiintyä esitetään liioitellen, kuten esim. kirjassa Rouva McGinty on kuollut (1951).

"Minä olen Hercule Poirot. Minä olen suuri, ainutlaatuinen Hercule Poirot. Ja minä, Hercule Poirot, en ole tyytyväinen McGinty-jutun tuomioon. Minulla, Hercule Poirotilla, on hyvin terävä aavistus siitä mitä todella tapahtui."

Teoksessa Rouva McGinty on kuollut Christie kohtelee Poirotia suorastaan julmasti. Poirot joutuu asumaan matkustajakodissa, jossa siisteys ja järjestys loistavat poissaolollaan eikä ruokakaan vastaa Poirotin makumieltymyksiä. Myös talon vetoisuus ja mutaiset kadut saavat Poirotin epätoivoon ja hän alkaa jopa epäillä itseään.


Christie kyllästyi Poirotiin ja kirjoitti 1940-luvun alussa Esiripun, joka on Poirotin viimeinen tapaus. Käsikirjoitus laitettiin kuitenkin kassakaappiin ja Esirippu julkaistiin vasta vuonna 1975.

------------------
Tänä vuonna joulukalenterissa tuttuun tapaan hyviä kirjoja ja sitaatteja. Julkaisen joulukalenteria lähes päivittäin jouluaattoon asti.

Ei enää tuplaniteitä eikä kirjakerhopainoksia!

Julkaistu Päiväkävelyllä sunnuntaina 2. marraskuuta 2014.

Kokoelmastani puuttuvat kuusi Agatha Christie -suomennosta eivät vain tule vastaan kohtuuhintaisina. En niitä aktiivisesti etsi, tulevat vastaan jos tulevat.

Epätäydellinen kokoelma lienee kuitenkin ihannetila, sillä täydellisyys on pysähtyneisyyttä. Käytän aikaa Agatha Christie -kokoelmani valokuvaamiseen ja huoltoon. Järjestän kirjat yhä uudelleen eri logiikan mukaan. Hankin kirjakerhopainosten tilalle toiset painokset ja kahden kirjan tuplaniteiden tilalle erilliset kirjat.

Kierrätykseen!

Löydettyäni mielestäni paremmat painokset vien kirjakerhopainokset ja kahden kirjan tuplaniteet kierratykseen. Onnellisena taputtelen, itselleni uudet, kirjat hyllyyni. Sitä ennen ne pitää kuitenkin kuvata, yhdessä ja erikseen.

Yhdestä kaksi

Yllättävän monta löysin Helsingin kirjamessuilta. Bertramin hotellista olin kuvitellut, etten koskaan löydä siitä muuna kuin tuplanidekirjakerhopainoksena. Hyvää onnea oli löytää Vuoksi ja luode samantien.

Löytöjä Helsingin kirjasmessuilla

Hercule Poirotin viimeisestä jutusta kertovaa Esirippua ei vaan löydy muuna kuin kirjakerhopainoksena.

Agatha Christie: Esirippu

Parasta tässä painosten vaihtamisessa toisiin on se, että voin jatkaa sitä lähes loputtomiin. Seuraava tavoitteeni voisi olla kerätä kaikki Riksin sarjassa ilmestyneet Christiet muina painoksina ilmestyneiden tilalle.

Oppinut neiti

Julkaistu Päiväkävelyllä sunnuntaina 17. elokuuta 2014

Kameleontin varjon jälkeen kaipasin rentouttavaa, ihanaa ja kevyttä luettavaa. Kaari Utrion Oppinut neiti on juuri sitä. Lisäksi Oppinut neiti on katsaus 1800-luvun alun säätyläiselämään ja sen normeihin.

Nuorena neitona luin Utriolta Vehkalahden neidot, Sunnevat ja muistaakseni myös Piritta, Karjalan tyttären. Silloin Utrion kirjoissa kiehtoi naishistorian lisäksi siihen aikaan rohkeat ja nuoren tytön mieltä kiihdyttävät romanssit, rakkaudet ja seksi. Oppineessa neidissä ei seksiä ole enkä sitä siihen kaivannut.

Sofia Malm on Smolnan tyttöopiston käynyt oppinut neiti, naimaton opettajatar Pietarissa ja 24 vuotias.

"Minuahan onni suosii!! Olen saanut erinomaisen koulutuksen enkä ole riippuvainen kenestäkään."

Christian ei pystynyt tyrmistykseltään sanomaan mitään. Säätyläisnainen oli aina riippuvainen jostakin miehestä, se kuului asemaan, ja juuri se teki hienosta hienon. Kalastajaeukot anasaitsivat oman leipänsä, eivät upseerin tyttäret."

Sofia Malm lähtee Pietarista Porojärvelle Lappiin kuultuaan äitinsä olevan sairas. Lappiin matkaavat myös majuri Lars Hackfelt yhdessä veljenpoikansa paroni Christian Hackfeltin kanssa. Majuri haluaa nähdä kaamoksen ja keskiyön auringon ennen kuolemaansa.

Myöhemmin kirjan tapahtumapaikkoina ovat myös Kortejoki ja Helsinki, mutta Lapin kuvauksessa ja tapahtumissa kirja antaa parastaan. Ero pietarilaisen muodollisuuden ja itsekkyyden ja lappilaisen suoruuden, luonnollisuuden ja välittämisen välillä on suuri, Käyttäytymistä säätelevätkin luonnon asettamat rajat eivät tiukat käyttyäytymiskoodit. Utrio kirjoittaa Lapista ja ihmisen elämästä siellä hurmioituneesti ja hurmaavasti, vapauttavasti.

Lapista Sofia Malm ei palaa Pietraiin, vaan setänsä Sohlbergan kartanoon Kortejoelle. Paluu jäykkään käyttäytymisetikettiion erottaa Sofian matkakumppaneistaan Lars ja Christian Hackfeltista. Sofiasta tulee kotiopettajatar Plmcronan perheen tyttärillä ja siten hän kuuluu perheen palvelusväkeen. Ei sellainen voi seurustella perheen vieraiden kanssa salissa.

Oppineen neidin kautta Utrio tarkastelee kirjassaan naisen asemaa. Sofia Malmin tavoin itsenäinen nainen on mahdollista ehkä Lapissa, mutta säätyläisnainen tarvitsee miehen. Miestä ja mieluiten varakasta sellaista tavoittelevat niin pinskiläinen maakreivitär Isabella von Tallinger kuin debytanttikauteensa valmistautuva Charlotte Palmcronakin.

Charlotten täti ruustinna Palmcrona puolestaan hallitsee aviomiestään ja tyrannisoi lähiympäristöään, oli sitten Kortejoella tai Helsingissä. Mitään ei saanut tehdä ilman hänen lupaansa! Ruustinna Palmcrona muistuttaa Kasvattitytön tarinan rouva Norrisia.

Rentouttava kirja!

Muutenkin Oppinut neiti toi mieleeni Jane Austenin kirjat tapojen, normien ja taloudellisen pakon kuvauksessa. Itsenäisen, oppineen naisen tarina palautti mieleeni myös Hilja Valtosen kirjat. Oikein hyvää luetavaa siis, tämä Oppinut neiti.