Julkaistu Päiväkävelyllä maanantaina 14. marraskuuta 2011
Loppukesällä alkoi perheessäni uusi perinne, joka itse asiassa oli osa elämäämme jo parikymmentä vuotta sitten. Uudestaan tapa alkoi vahingossa, kuten niin monet hyvät asiat.
Olin lainannut pikalainana Fred Vargasin kirjan Jalattomat, elottomat. Luin kirjaa sängyllä ja tytär tuli viereeni. Aloin lukea ääneen. Tavaksi tuli, että joka ilta ennen nukkumaan menoa luen muutaman luvun ääneen. Kirjan huumori oli ääneen luettuna paljon hauskempaa, sen dialogi usean toistamisen arvoista ja pelottavat, kammottavatkin, kohtaukset helpommin sulatettavissa kuin itsekseen luettaessa.
Pikalainana olleen kirjan jouduin palauttamaan ja kirja jäi pahasti kesken. Löysin Jalattomat, elottomat pokkarina Akateemisesta kirjakaupasta ja erittäin viihdyttäväksi todettu ääneen lukeminen saattoi jatkua.
Luettuamme Jalattomat, elottomat loppuun jatkoimme Fred Vargasin tuotannolla. Sen verran hidasta ääneen lukeminen on (ei joka ilta ja vain muutama luku kerralla), ettäSinisten ympyröiden miehen laina piti uusia kaksi kertaa ennen kuin kirja oli luettu. Nyt on vuorossa Vargasin Kuriton mies nurin, joka on oma kirjani.
Kun olin lapsi, minulle luettiin ääneen. Niinimaan koulun siivooja-keittäjä-vahtimestari Sanna-Liisa jaksoi lukea meille, minulle ja sisarilleni, joka ilta. Lastenkirjoja hän ei meille lukenut, vaan poikien seikkailukirjoja ja Astrid Lindgrenin Mestarietsivä Kalle Blomqvist –kirjoja. Se oli ihanaa ja hyvin jännittävää.
Ääneen lukemiseen liittyy minulla paljon lämpimiä, ihania muistoja. Ehkä sen takia tuntuu niin luontevalta jatkaa ääneen lukemisen hyvää ja vanhaa perinnettä.
Tänään käynnistynyt Pohjoismainen kirjastoviikko julistaa tänä vuonna ääneen lukemisen sanomaa. Tämä maanantai on omistettu ääneen lukemiselle.
 |
| Julius LeBlanc Stewart: Reading Aloud (1883) |
Olin lainannut pikalainana Fred Vargasin kirjan Jalattomat, elottomat. Luin kirjaa sängyllä ja tytär tuli viereeni. Aloin lukea ääneen. Tavaksi tuli, että joka ilta ennen nukkumaan menoa luen muutaman luvun ääneen. Kirjan huumori oli ääneen luettuna paljon hauskempaa, sen dialogi usean toistamisen arvoista ja pelottavat, kammottavatkin, kohtaukset helpommin sulatettavissa kuin itsekseen luettaessa.
Pikalainana olleen kirjan jouduin palauttamaan ja kirja jäi pahasti kesken. Löysin Jalattomat, elottomat pokkarina Akateemisesta kirjakaupasta ja erittäin viihdyttäväksi todettu ääneen lukeminen saattoi jatkua.
Luettuamme Jalattomat, elottomat loppuun jatkoimme Fred Vargasin tuotannolla. Sen verran hidasta ääneen lukeminen on (ei joka ilta ja vain muutama luku kerralla), ettäSinisten ympyröiden miehen laina piti uusia kaksi kertaa ennen kuin kirja oli luettu. Nyt on vuorossa Vargasin Kuriton mies nurin, joka on oma kirjani.
Kun olin lapsi, minulle luettiin ääneen. Niinimaan koulun siivooja-keittäjä-vahtimestari Sanna-Liisa jaksoi lukea meille, minulle ja sisarilleni, joka ilta. Lastenkirjoja hän ei meille lukenut, vaan poikien seikkailukirjoja ja Astrid Lindgrenin Mestarietsivä Kalle Blomqvist –kirjoja. Se oli ihanaa ja hyvin jännittävää.
Ääneen lukemiseen liittyy minulla paljon lämpimiä, ihania muistoja. Ehkä sen takia tuntuu niin luontevalta jatkaa ääneen lukemisen hyvää ja vanhaa perinnettä.
Tänään käynnistynyt Pohjoismainen kirjastoviikko julistaa tänä vuonna ääneen lukemisen sanomaa. Tämä maanantai on omistettu ääneen lukemiselle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti