Agatha Christien Passenger to Frankfurt julkaistiin vuonna 1970. Se oli 80-vuotiaan kirjailijan 80. teos. Suomennettuna teos sai nimen Salaperäinen matkustaja (suom. Anna-Liisa Laine).
Kuvittelin kirjan olevan dekkari. Mutta ei Salaperäinen matkustaja ole dekkari. Jostain luin että se on fantasiaromaani, mutta en sitä siksikään lukisi.
Christie on siirtänyt kirjoittamisajankohdan levottomuudet teokseen liioitellen ja luoden rinnakkaistodellisuuden. Nuorison mellakat ja mielenosoitukset ovat välkivaltaisia, aseiden käyttö on sumeilematonta. Euroopan lentokentät on tuhottu. Vallanpitäjät suunnittelevat jopa ydinaseiden käyttöä nuorisoa vastaan. Eikä Hitler kuollut bunkkerissa vaan Etelä-Amerikassa.
Salaperäinen matkustaja alkaa hyvin. Frankfurtin lentokentällä diplomaatti Sir Stafford Nyen viereen istahtaa nuori nainen, joka sanoo: "Haluan lainata viittanne, haluan passinne. Henkeni on vaarassa".
Kokonaisuus on kuitenkin hyvin sekava. Salaperäisessä matkustajassa on salaliitto, Wagnerin musiikki, nuori Siegfried ja nokkahuilu, ylenpalttiset, suunnattomat rikkaudet ja rikkaiden seurapiirit. Henkilöt jäävät vieraiksi. Vain yksi henkilö nousee ylitse muiden, sir Staffordin Matilda-täti. Hän toteaa kirjan alkupuolella poliitikoista näin:
"Poliitikoilla ei ole aikaa katsella sitä maailmaa, jossa he elävät. He näkevät sen maan jossa he asuvat ja näkevät sen yhtena suunnattoman suurena vaalipuhujankorokkeena. Se riittää nykyisin innostamaan heitä pukeutumaan sotisopaan. He tekevät sellaista minkä he vilpittömästi uskovat parantavan tilannetta ja yllättyvät kun asiat eivät paranekaan koska he ovat puuttuneet vääriin asioihin. Eikä voi olla tulematta siihen lopputulokseen että poliitikot luulevat että heillä on jonkinlainen jumalallinen oikeus kertoa valheita hyvässä tarkoituksessa."
Terävä huomio!
En saanut otetta kirjaan. Se ei vastannut odotuksiani, en tunnistanut siitä Agatha Christien maagista taituruutta.Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö joskus lukisi kirjaa uudestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti