Sankarittaret

Julkaistu Päiväkävelyllä lauantaina 12. syyskuuta 2009

Eileen Favoriten teos Sankarittaret kertoo 13-vuotiaasta Pennystä, jonka kotona romaanien sankarittaret vierailevat. Teoksen lähtökohta on hauska, mutta tarina ei toiminut odottamallani tavalla. Vierailevia sankarittaria ovat mm. madame Bovary, Franny Glass, Scarlett O’Hara ja Catherine Earnshaw. Kuuluisia henkilöhahmoja, joista luulin saavan enemmän irti. En pitänyt kirjasta. Se oli tylsä, mitäänsanomaton ja aivan liian pitkä. Tiivistämällä ja tarinaa muokkaamalla siitä olisi ehkä saanut hyvän novellin. Romaanina se ei toiminut.

Kirjallisuuden kuuluisien sankarittarien käyttäminen henkilöhahmoina tuo mieleeni fanfictionin. Siinä kirjoittaja jatkaa ja kehittää lisää jo olemassa olevaa, muiden keksimää tarinaa. Fanfictionin aiheet haetaan yleensä populaarikulttuurista: tv-sarjoista, myös reality-sarjoista, animesta, mangasta, romaaneista. Yleensä fanfiction pysyy alkuperäisen tarinan maailmassa, mutta Sankarittarissa he saapuivat kirjan nykyaikaan levätäkseen omasta tarinastaan. Niinpä useat sankarittaret ovat sekopäisiä tai vain nukkuvat suurimman osan vierailustaan.

Penny inhoaa ja ihailee sankarittaria. Hän on katkera äidilleen, joka tuntuu antavan kaiken aikansa sankarittarille oman tyttären hoituessa siinä sivussa. Äiti on sankarittarien ymmärtäväinen kuulija. Hän ei anna neuvoja, koska sankarittarien tarinaa ei voi muuttaa. Äidin majatalon periaatteena on, että sankarittaret eivät saa vihiä omasta tarinastaan. Siksi kaikki romaanit ovat lukkojen takana vintillä Humisevaa harjua lukuun ottamatta.

Pennyn on vaikea tajuta, mikä on totta ja mikä ei. Eiväthän sankarittaret voi oikeasti tulla hänen kotiinsa. Penny ei pysty käsittelemään asiaa, koska äiti ei hänen kanssaan asiasta keskustele ja muiden kanssa siitä puhuminen on kiellettyä. Teoksen toden ja epätoden teema on sen heikoin kohta. Sitä ei onnistuta käsittelemään uskottavasti. Luettuani kirjan minusta tuntui, että höh, eihän tätä kysymystä ratkaistu lainkaan. Varsinkin kun sitä ei olisi tarvinnut käsitellä lainkaan. Hyvässä fictiossa voi ja saa olla uskomattomia tapahtumia ja henkilöitä, jos teoksen sisäinen logiikka toimii ja on uskottava. Sankarittarissa niin ei ollut.