Lukuviikon kunniaksi aloin miettiä kirjaa, joka muutti elämäni. Onhan niitä, useita, kuten Doris Lessingin Shikasta. Lopulta kaivoin hyllystäni Kuninkaan käskystä etelässä, jonka sain isältäni 6-vuotiaana, kun vihdoin olin oppinut lukemaan.
Kuninkaan käskystä etelässä on lasten kirja Afrikasta ja siellä tehtävästä lähetystyöstä. No silloin kauan sitten mikä tahansa kirja kelpasi luettavaksi. Merkittäväksi kirjaa eivät tehnyt silloin tällöin vilahtavat lähetystyöjutut vaan kirjan tarinat ja kuvat. Jorma Piirosen kuvitus antoi ihmettelyn aihetta aikana, jolloin tv oli mustavalkoinen ja kanavia oli kaksi.
Kansi antaa viitteitä jostain pelottavasta. Hirveän iso käärme. Muistan kovasti ihmetelleeni, mikä se kuningas mahtaa olla. Pitkään uskoin kannen käärmeen olevan se kuningas :)
Näin isoja lintuja ei Niinimaalla lennellyt.
Käärme tarinassa Iso-Konkoro.
Tarinoissa isot leipäpuut syövät lapsia, noidat kaappaavat lapsia rumpuunsa ja Iso-Konkoro on Okvavango-virran halitja. Yksi tarina on piinannut minua kesästä 1966 lähtien, sillä se ei ollut satua vaan tositarina: koko päivän jalassa olleessa kengässä oli ollut skorpioni. Vieläkin kopistelen kenkäni ja tossuni ne ennen jalkaan laittoa. Skorpionia en usko kengästäni löytyvän, mutta jotain muuta pelottavaa ja vaarallista siellä voi olla! Näin niitä pelkoja syntyy.
Isä on kirjoittanut kirjan sisäkanteen: ”Innoittakoon tämä kirja Sinua lukemaan ja kehittymään sekä lukemisen taidossa että asioitten ymmärtämisessä.” En tiedä, minkälaista ymmärryksen kasvua isä minussa toivoi tapahtuvan kirjan myötä. Ei ainakaan uskonnollista, sillä kotini ei ollut uskonnollinen. Kirjamakuni kehittyi kummalliseen suuntaan. Janosin tarinoita oudosta, toisenlaisesta, eri ajasta ja paikasta, vaikka luin kaikkea mahdollista. Edelleen tarinat, jotka hieman heittävät todellisuuden toiselle puolelle, ovat uskomattoman kiehtovia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti